Söin sitten loppujen lopuks kuitenkin 320 kcal.
Söin kerralla ihan liikaa ja vaikka pysyin silti helposti dieetin rajoissa, mulle tuli ihan helvetin ällöttävä olo.
Niimpä sitten rupesin treenaamaan, jotta olo helpottais edes vähän.
Ihan hyvin oon kuitekin liikunnalla kuluttanu tänään n. 600 kcal.
Mutta miks mulla on näin läski olo ?
Kaiken lisäks kuraattori vainoo mua taas kerran...
Se aina välillä kyselee, että miten menee, viimeks kysy ennen joulua.
Sillon valehtelin, että kaikki on hyvin, enkä suostunu tapaan sitä.
Mutta nyt se pyysi mua jutteleen...
Ajattelin, etten vastaa mitään.
Pelkään, että jos meen sinne, se käskee mua näyttään kädet...
Täynnä arpia ja syviä viiltoja...
Mutta mä en pysty enää pitään tätä kulissia yllä.
En vaan pysty enää sanoo, että kaikki on hyvin.
Mulla ei oo enää voimia...
Auttakaa mua, mitä mun pitäis tehdä?
Mennä jutteleen, vai jättää menemättä?
Kun en kumminkaa pysty puhuun, mut en kestä tätä olookaan...
Mee ihmeessä, se voi oikeesti auttaa! :)
VastaaPoistaEn usko, että auttaa, koska oon siellä aikasemminkin ollu. Mutta ainut mitä vois tehä, on auttaa mua siinä, kun en selviä enää koulusta, etttä mitä pitäs sen suhteen tehdä...
PoistaKannattaa mennä. :) Jaksamisia, sul on menny tosi hyvin! ♥
VastaaPoistaKiitos ♥ Kieltämättä on tää viikko menny aika hyvin syömisten suhteen :) Tsemppiä sulle myös !
PoistaOon samaa mieltä, yritä mennä jutteleen sinne. Tsemppiä <3
VastaaPoistaMmm... se vaan tuntuu niin vaikeelta ja ahdistavalta.. Kiitos, samoin!♥
PoistaIte oon ainakin huomannut, että kulissien pystyssä pitäminen on todella raskasta ja vie voimia hirveesti. Yhtenä iltana, kun mä en vaan jaksanut enää mun oli vaan pakko sanoa kotona mun asioista mm. viiltelystä. Luulin kyllä kuolevani, koska olo oli tosi ahdistava ja tuntu etten saa sanaa suusta, mutta kuitenkin se tunne, kun sai päästää kaiken pihalle oli helpottava. Suosittelisin, että puhuisit tunteistas ja ajatuksistas. Et oo niiden kanssa yksin ja olis tosihienoa jos pystyisit puhumaan, vaikka se on ihan sairaan vaikeeta saada sanottua edes yks sana... Toivon sulle rohkeutta voimia toimia niin miten parhaaksi näet! <3<3<3
VastaaPoistaNiinhän se on. Kotona puhuminen ei oo mulle vaihtoehto, se ei tuu kuuloonkaan. Oon käyny sen jo kerran läpi, kun porukat sai tietää viiltelystä ja masennuksesta, ei ollut kiva juttu... Siitä on kylläkin jo vuosi aikaa.
PoistaAikasemmin mulla onkin ollu ainakin yks ihminen, jolle oon pystyny puhuuhn melkein kaikesta. Sitten on tietty niitä asioita, joista en voi puhua kellekkään, koska hävettää liikaa. Nyt musta kuitenkin tuntuu, että oon ns. lukossa, enkä pysty puhuun ollenkaan, edes sille jolle aiemmin pystyin.
Mun pitäis ensin päättää, että haluanko kertoo tästä kaikesta, koska sitten paluuta ei enää oo. Se on vaan niin vaikeeta ensin päättää haluaako ja sitten että pystyykö edes... Mutta kiitos paljon, sitä mäkin toivon <3