Anorektikot ovat laihoja, mieleltään sairaita ja sokeita oman kehonsa suhteen.
Anorektikot ovat tavallaan täydellisiä, keholtaan siis.
Mutta nyt puhutaankin muista ihmisistä, sairaista ihmisistä.
Mikä mä sitten olen?
Mä en ajattele itseäni anorektikkona, en todellakaan. Mä olen liian iso siihen.
Mä en ajattele olevani mieleltäni sairas, en omasta mielestäni.
Mä olen vaan erilainen kuin "normaalit" ihmiset. Mulla vain on erilaisia ajatuksia.
Ja sitä paitsi, miten ajatukset luokitellaan normaaleiksi ja epänormaaleiksi?
Toiselle epänormaali voi olla normaalia.
Niinkuin mulle.
Se, että harkitsen päivittäin itseni tappamista tai vahingoittamista, on mulle ihan normaalia.
Jollekin muulle se ei ehkä ole. Ehkä oikeasti on olemassa niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan ajattele päiviensä päättämistä.
Mulle henkilökohtaisesti on aika mahdoton ajatus se, että voisi todella olla niin onnellinen, ettei koskaan haluaisi kuolla.
Kertokaa mulle, onko se oikeasti mahdollista?
Samaten kuin syömisen kontrolloiminen, kaloreiden laskeminen, oman kehoni vihaaminen ja laihduttaminen on mulle normaalia, jokapäiväistä elämää.
Mä olen kyllä kuullut, että on olemassa niitä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan laihduttaneet ja ovat olleet tyytyväisiä omaan kehoonsa.
Tosin sitä on melko vaikea uskoa, suorastaan mahdotonta.
Varmastikaan luonnostaan laihat ihmiset eivät ehkä ole kokeneet koskaan tarvetta laihduttaa,
mutta se että olisi muka aina ollut tyytyväinen kehoonsa? Onko sellaista todella olemassa?
Ettekö koskaan ole muka katsoneet itseänne peilistä ja todella toivoneet, että voisitte muuttaa jotain kehossanne?
Mä en ainakaan ole koskaan ollut tyytyväinen katsoessani peiliin, en koskaan.
Ja mitä anorektikkona olemiseen tulee, mä en myöskään ole sokea oman kehoni suhteen.
Mä tiedän täsmälleen, miten iso olen.
Kyllä, olen normaalikokoinen.
Mutta se ei ole sama asia, kuin olla laiha.
Ja mä haluan olla laiha.
Mulle normaalikokoinen on yhtäkuin läski.
Ja nyt puhun siis vain itsestäni. En pidä muita normaalikokoisia läskeinä, itseäni vain.
Vaikka olen kriittinen omaa kehoani kohtaan, ei mua häiritse vaikka muut olisivat miten painavia tahansa.
Mä en esimerkiksi valitse ihmisiä sen mukaan, minkä kokoisia he ovat.
Mulla on hyviä kavereita, jotka ovat ylipainon puolella, eikä se ole mulle minkäänlainen ongelma.
Mutta myönnän, että jos näen selvästi ylipainosen ihmisen ahmimassa epäterveellistä ruokaa, en voi olla ajattelematta mitä se ihminen tekee itselleen.
Tämä on ehkä hieman ristiriidassa sen suhteen, mitä mä teen itselleni, mutta se on eri asia.
Vaikka satutan ja rääkkään itseäni, mun silti tekee pahaa, jos näen muiden tekevän samaa itselleen.
En mä todellakaan haluaisi muiden kärsivän samalla tavalla...
Mä en siis ole anorektikko, enkä sairas.
Mä olen vain erilainen.
Tai en mä tiedä, mutta en pysty pitämään itseäni anorektikkona.
En mä ole vielä niin pitkällä.
Ja vaikka olen sitä sanaa tässä nyt toistanut melkoisesti, silti kavahdan aina sen kuullessani.
Onko syy se, että se olisi muka liian henkilökohtainen?
Ei, ei voi olla.
Sen täytyy johtua jostain aivan muusta...
