Sad Beautiful Tragic

Istuin puoli yötä ikkunan ääressä ja tuijotin ulos.

Viiltelinkin, mutta terä oli tylsistynyt liikaa.

En sanut viilettyä tarpeeksi syvälle vaikka kuinka painoin.

Epäonnistuin siinäkin...

 

 

Tänään yritin käyttäytyä kuten normaalit ihmiset ja menin rannalle.

Katselin lapsia, jotka leikki vedessä ja vanhempia rannalla.

Toivoin niin, että olisin saanut taas olla lapsi, vedessä muiden kanssa...

Elämä oli silloin paljon helpompaa.

Sillä oli jokin merkitys.

 

Sitten se taas iski päälle.

Ahdistus.

Tunsin itseni läskiksi ja kelvottamaksi.

Ympärillä oli liikaa ihmisiä ja tuntui kuin kaikki oliis tuijottanut just mua.

Vaikka ei tietenkään tuijottanut.

Ei kukaan edes oikeasti kiinnittänyt muhun mitään huomiota.

Mutta siltä se tuntui...

Mä olen alkanut pelkäämään ihmisten seuraa.

Haluan vain olla yksin.

Haluan piiloutua, kunnes oon laiha.

Unohtaa kaiken ja vain nukkua...

 

 

 

Oon ehkä maailman läskein ja syöpöin ihminen.

Tänään söin 563kcal, vaikka niin piti pysyä alle 400kcal.

Tän viikon aikana on kyllä paino tippunu kilon, mutta tätä menoo se tulee takasinki.

Nyt on maha kipee, kun söin liikaa.

Tottakai se kostautuu, muutenkin kuin lihomisella.

En kuitenkaan lannistu yhdestä päivästä.

Huomenna taas pysyn 400kcal alapuolella ja urheilen myös enemmän.

 

 

 

 

I will be unstoppable !

Mun maailma on sekaisin. Mitä mä oikeen oon tekemässä ja mitä mun pitäis tehä? En oikeestaan tee mitään. Nukun, urheilen ja käyn koulussa, ja sielläkään en saa mitää aikaseks. Mun pitäis kirjottaa ylioppilaaks ens vuonna, mutta en mä usko että pystyn siihen. En mä osaa yhtään mitään, kun en oo opiskellu. Mulla on vaikka kuinka paljon kursseja suorittamatta ja kesken. Enä pysty kuvitella itteeni sinne salliin istuun moneks tunniks. En pysty normikokeessakaan istuun puolta tuntia kauempaa. En mä selviä siitä. En mä ehkä edes halua selvitä. En mä tiedä. Ihan sama.

Mikä tarkotus mun elämällä voi olla? Ei mulla oo mitään tiettyä taitoo, mistä vois olla kenellekkään mitään hyötyä. Ei yhteiskunta oikesti välitä siitä, oonko mä täällä vai en. Eikä välitä moni muukaan...

Sitä aina kuvittelee, että ympärillä olis ihmisä jotka välittää. Niin ei kuitenkaan oo. Ne saattaa hetken esittää välittävänsä, mutta sitten kun ne näkee miten huonosti mulla oikeesti menee, enkä mä muutu tästä yhtään parempaan päin. Päin vastoin. Sillon ne kääntää selkänsä. Mulle kävi just näin. Ei ehkä ihan näin kirjaimellisesti mutta kuitenkin. Aluks yritti auttaa, paljonkin. Mutta kun en mä tästä mihinkään parane, ei mua oo varmaan tarkotettu onnelliseks, elämänhaluseks ja iloseks ihmiseks. Mä oon synkkä, elämään kyllästynyt, masentunut ja itsetuhonen ihminen. Säälittävää mutta totta. En mä voi odottaa, että ihmiset pysyy mun rinnalla kun oon aina vaan tällanen. En voi syyttää ketään muuta kun itteeni. Mutta silti se tuntuu pahalta. Niinkun kaikki tässä maailmassa. Kaikessa on huonot puolensa ja kaikki menee jossain vaiheessa päin vittua. Mikään onni ei kestä ikuisesti, epäonni sitä vastoin voi taas kestää... Tervetuloo tähän maailmaan. Täysin paska paikka, enkä ymmärrä miten kukaan oikeesti haluaa elää tässä maailmassa?

 

 

 

 

 

 

En oo viillelly hetkeen. Näin kävi viime vuonnakin, kun tuli kesä ja muut siirty lyhythihasiin. Mä en voi muiden seurassa. En halua, että ihmiset kysyy mitään. Ja mua hävettää. Silti haluan viillellä. Ja nyt voin! Löysin apteekista bio oilia. Öljyä arville, joka poistaa niitä tosi hyvin. Voin siis viillellä ja kun vaan laitan sitä, arvet lähtee ainakin melkein pois. En mä tiedä miks teen näin itelleni. En tosiaan.

 

Oon täys paska luuseri. En oo laihtunu juurikaan. Kesä on kohta täällä ja mä näytän jotain sotanorsulta. Hyi helvetti. Yritän syödä vähän, mutta en ikinä pysty siihen. Oon syöny varmaan joka päivä jotain 1000kcal. Hyi vittu miltä se jo kuulostaakin. Ihan helvetin paljon, mitä vittua? Oon kuitenkin liikkunu ihan hyvin ja musta tuntuu, että ainakin mun reidet on kiinteytyny vähän. Ehkä vaan kuvitteen. Mä nään mitä mä haluaisin nähdä. Harhakuvitelmaa. Tänäänkin kulutin 700kcal. Ensin tunnin juoksulenkki ja sen jälkeen liikkatunnilla pesistä. Oon ihan tyytyväinen siihen saldoon, mutta ne syömiset. Yäk! Tää on yhtä helvettiä.

 





 

Oon päättäny, että sitten kun saan ihan litteen mahan, otan napakorun.

Siinä edes jotain motivaatiota!

 

 

 

 

 





Too late to turn around

Minkä takia ihmisellä on tunteet? Mitä järkeä on välittää jostakin ihmisestä ja haluta viettää aikaa sen kanssa, kun se toinen ei kuitenkaan ikinä välitä yhtä paljon. Kuinka paljon se voikaan satuttaa, rikkoa sisältä. Miksi pitää kaivata jotain ihmistä joka ikinen hetki, kun se toinen ei kuitenkaan kaipaa sinua. Kuinka voikaan tuntea itsensä niin pieneksi ja mitättömäksi, josta kukaan ei välitä. Yksinäiseksi väkijoukon keskellä, täysin voimatomaksi. Miten ikinä voi selviytyä elämästä, jota ei halua elää? Tai miten voi ottaa apua vastaan, kun ei usko sen auttavan mitään? Vain satuttavan lisää. Miten voi luottaa kehenkään, kun luottamus petetään kerta toisensa jälkeen? Miten jaksaa tehdä mitä vaaditaan, kun jokainen hetki on taistelua? Jokainen päivä kamppailua kuolemanhalua vastaan, elämää vastaan. Niin paljon kysymyksiä. Ilman vastauksia. Niin paljon tuskaa. Ilman helpotusta. Pimeyttä, joka vetää aina vain syvemmälle. Hukuttaa. Sen jälkeen tulee tyhjyys, kipu katoaa. Aika levätä.

 

 

 

 

 

Vain useat viillot helpottavat.

 Veri, jonka mukana elämä valuu ulos kehostasi.

Sen jälkeen voit olla vapaa...

Terveiset sinne taivaaseen

Olis paljon asiaa, mutten löydä sanoja. Kaikki tunteet on ihan sekasin tänään. En tiedä enää mitä mä ajattelen. Olisin aamulla halunnut sanoa vaikka mitä, mutten tiennyt kuinka selittää nää jutut. En tajua miks menin sinne. Ehkä siks, että halusin taas sen turvallisen olon, mikä mulla on sen seurassa. Silti olo paheni kaksinkertasesti, kun lähdin sieltä. Ja miten se vois edes auttaa mua. Niinkun se itekkin sano, ei se oiken voi tehdä mitään, muutakun kuunnella ja olla siinä. Toisaalta, sitä mä just haluisinkin, mutta onko se reilua taas sitä kohtaan? Kun jos kerron sille näistä kaikista asioista, mun olo helpottuu, mutta se vaan huolestuu. Tuntuu pahalta ajatella vaan itseä.

En mä halua olla näin itsekäs.

 

 

Ahdistaa ja pelottaa.

Mä en jaksa elää.

Koko ajan on paha olla, enkä tiedä miten se helpottais.

Viiltelemällä, hetkeks.

Siitäkin jää jäljet ja oon nyt jo täynnnä arpia.

Ne hävettää mua.

Mun ainut pakokeino ja mä häpeen sitä.

En pysty lopettaan.

En edes halua.

 

 

Mä en edes halua parantua.

Mua pelottaa, että yhtäkkiä haluisinkin jäädä tähän paskaan maailmaan.

Entä jos mä en haluiskaan enää kuolla?

Tai laihduttaa?

Liian pelottava ajatus.

Miltähän tuntuu olla onnellinen?

Sitä mä en varmaan saa enää koskaan tietää...

 

 

 

 

 

 

Jokainen päivä on yhtä kamppailua.

Mitä varten mä edes yritän?

Mut mun täytyy pitää kulissit pystyssä.

En mä voi näyttää tätä ulos päin.

Mun täytyy käydä koulussa, ainakin välillä.

Mun täytyy hymyillä, aina muiden seurassa.

Mun täytyy näyttää vahvalta.

 

 

 

 

The First Day

Aamupaino: 59.2kg   Helvetin paljon, mutta luojan kiitos ei enempää ! En enää koskaan halua painaa yli 60kg.

Aamulla söin vaan mehukeittoo (20kcal) ja kun hypyllä mentiin kaverin siskon luo, tehtiin siellä ruokaa. Riisiä ja kanaa (n. 290kcal). Vähän harmittaa, että söin. Mutta täytyy kyllä myöntää, että oli helvetin hyvää ! Ei, mä en saa ajatella noin. Ruoka on pahaa.
Illalla join vaan kahvia, joten päivän kalorisaldoks tuli siis n. 310kcal.

 

 

Lisäks oon vielä pyöräilly, kävelly, stepannu ja tehny vähän lihaskuntoo.

Kulutusta en laskenu, mutta ei haittaa, kun en syönykkään niin paljoo.

 

 

Fiilis ei kuitenkaan oo ollu tänään mikään parhain, mikä se ei kyl oo koskaan.

Mieliala on heitelly ihan laidasta laitaan.

Oon ollu ilonen (ehkä 5min), vihanen, ärsyyntyny, surullinen, ahdistunu, masentunu, välinpitämätön.

Melkein normi päivä siis.

Yleensä tunnen vaan ahdistusta.

Niinkun tänäänkin.

 

 

Äskön kuitenkin viiltelin.

Nyt on ollu muutama päivä taukoo.

En edes muistanu miten hyvältä se tuntuu.

Se on ainot mikä helpottaa...

 

 

Tein myös jotain mitä en vielä vähän aikaa uskonut tekeväni.

Laitoin viestiä, että haluaisin mennä juttelemaan.

Meen huomen aamulla.

 

Ahdistaa, koska en tiedä mitä mun pitäis sanoa.

Tiedän kuitenkin, että mun täytyy tehdä tää.

En kyllä tiedä miks, mutta mulla on vaan sellanen tunne.

 

 

 

Mutta nyt te kaikki, jotka lähditte mukaan laihduttamaan, ja miksei muutkin, kertokaa miten teidän päivä on menny?

Pysyittekö alle 500kcal?

Toivottavasti.

 

 

...

Anteeksi rakkaat, en pysty tänään kirjottamaan.

Mulla on liian paha olo.

Ahdistaa ja masentaa.

Viiltelin...

Maybe I've just had enough...

Söin sitten loppujen lopuks kuitenkin 320 kcal.

Söin kerralla ihan liikaa ja vaikka pysyin silti helposti dieetin rajoissa, mulle tuli ihan helvetin ällöttävä olo.

Niimpä sitten rupesin treenaamaan, jotta olo helpottais edes vähän.

Ihan hyvin oon kuitekin liikunnalla kuluttanu tänään n. 600 kcal.

Mutta miks mulla on näin läski olo ?

 

 

Kaiken lisäks kuraattori vainoo mua taas kerran...

Se aina välillä kyselee, että miten menee, viimeks kysy ennen joulua.

Sillon valehtelin, että kaikki on hyvin, enkä suostunu tapaan sitä.

Mutta nyt se pyysi mua jutteleen...

 

Ajattelin, etten vastaa mitään.

Pelkään, että jos meen sinne, se käskee mua näyttään kädet...

Täynnä arpia ja syviä viiltoja...

 

 

Mutta mä en pysty enää pitään tätä kulissia yllä.

En vaan pysty enää sanoo, että kaikki on hyvin.

Mulla ei oo enää voimia...

 

 

Auttakaa mua, mitä mun pitäis tehdä?

Mennä jutteleen, vai jättää menemättä?

Kun en kumminkaa pysty puhuun, mut en kestä tätä olookaan...

 



See without looking, hear without listening

Koulussa on ahdistavaa. Haluaisin juosta luokan ovesta ulos, mutten pysty. Oon jähmettyny paikoilleni.

Ahdistus on kuristavaa, eikä viiltelykään auttanut...

Ja pääsin btw matikan kokeesta läpi ! 7 pistettä tarvittiin läpipääsyyn ja sain just sen 7p !

Söin aamulla pikapuuroa ja mehukeittoa (140kcal).

Oon ylpee, etten mennyt täällä koulussa syömään, vaikka siellä oli naminami ruokaa.

Lihapullakastiketta.

 

 Mä selviän ilman ruokaa !

Mun täytyy, jos haluan olla laiha. Ja todellakin haluan !

 

Maha murisee koko ajan, mutta mä en välitä !

Hakkaan sitä niin kauan, että se hiljenee.

 

 

 

Äiti otti aamulla taas puheeksi syömishäiriön ! Ehdotteli kaikkia ravintoterapeutteja ja hoki kuinka toi ei oo normaalia. HUOH ! Sanoin, että mulla ei ole mitään anoreksiaa, enkä tarvi terapiaa. Taisin vähän valehdella... Ei mulla oikeesti anoreksiaa oo, mutta terapiaa tarvisin. Vaikka en usko, että kukaan voi mua auttaa, joku ääni sanoo silti, että hae apua.

 

Mutta mä en pysty, enkä uskalla, enkä halua ! Kun ei kukaan oikeesti voi viedä tätä kaikkee musta pois.

 

 

Tän päivän sallittu kalorimäärä on 400 kcal.

Voin syödä vielä siis 260 kcal.

Toivottavasti en tunge suuhuni niin paljoa !

 





I am so lost

Ahdistaa. En enää tiedä kuka mä oikeesti oon tai mitä haluan. Tiedän vaan sen, että oon just se ihminen, joka en todellakaan halua olla. Läski. Ruma. Epäonnistuja. Masentunu. Haluaisin vaan kuolla. Se on totuus.

Koulunkäynnistä ei tuu yhtään mitään. Mutta miks opsikelisin,  kun mulla ei kumminkaan oo tulevaisuutta ? Ja sitäpaitsi, kun vihaa jotain ihmistä niin paljon, että haluis sen kuolevan, toivooko sille hyvää elämää? No ei todellakaan. Päinvastoin. Sitä toivoo, että sen elämä on kurjaa, eikä sillä oo tyttömänä varaa asua paremmassa paikassa kun roskis. Tässä syy miks en opiskele.

Itseinho on jotain niin kamalaa. Miltä tuntuis olla joka ikinen sekunti ihmisen kanssa jota vihaa? Voin kertoa, että ei ollenkaan hyvältä. En pääse itteeni pakoon ja se vihan määrä mitä mä tunnen kun ajattelen itteeni - sama asia kun näyttäsit härälle punasta kangasta.
En pysty ajatteleen muutakun läskejäni ja kaikkia virheitä mitä oon tehny. Se lista on loputon.

Mua kaduttaa monet asiat. Nyt kuitenkin päälimmäisenä se, mitä kaikkee oon puhunu eräälle ihmiselle. Nyt en oo nähny sitä pitkään aikaan, mutta pian nään sitä joka päivä koulussa. Mun on pakko yrittää vältellä sitä. Se ei tunnu hyvältä, koska se ihminen on mulle tärkee, mutta mun on pakko. Mua hävettää liikaa....
Jos teitä kiinnnostaa mitä oon puhunu, voin siitä joskus kirjottaa..?

 

Pari viiltoo ei auta, mutta helpottaa sekunniks... Pitäisköhän?

None of your business

Voi paska. Mulla menee hermot. Vihaan ruokaa ! Kuka helvetin valopää on edes keksiny sen, että ihmisen pitää syödä ?

Lihoin eilisestä 200g. Söin irtokarkkia 180g elokuvissa ja sen jälkeen vielä kerroshampurilaisen !
Järki sumeni taas ihan totaalisesti, en tiedä miks menin tekeen niin tyhmästi.
Onneks liikuin melkein koko päivän, että myös suurinpiirtein kulutin mitä söin, mutta silti !

Tänä aamuna porukat pakotti syömään aamupalan, koska olin kisoihin menossa. Söin neljäsosan sämpylästä ja loput syötin koirille. Salaa tiestysti.
Se kylläkin kostautui myöhemmin, koska kisoissa ei ollut enää energiaa keskittyä, ja koko suoritus meni ihan perseelleen..

Mutta ihan sama, koska en ainakaan lihonut!
       

Ja mua sitten ottaa päähän, kun pakotetaan syömään !!
Mä en kestä niitä, jotka puuttuu siihen mitä mä syön. Sehän ei niille kuulu. Niinkun äiti äskön pakotti mut syömään ruokaa...
Perunamuusia ja ihan helvetisti lihottavaa uunimakkaraa. Voi luoja!

Sit se hoki jotain, etä kukaan ei saa anoreksiaa tahdonvoimalla jnejne. Vittu mulla ei oo mitään anoreksiaa enkä edes sitä halua ! Mä ehkä laihdutan olemalla syömättä, mutta ei se tarkota, että olisin sairas. Vaikkakin sairashan mä oon, mutta eri tavalla.

Jos vaan kaikki oli puuttumatta mun elämään, kiitos !

 

Ainiin, viiltelin taas...

I gotta get out of here

Maailma on paha.

Elämä on julmaa ja täysin yliarvostettua.

Ihmiset muuttuu, muistot jää. Hyvät ja pahat.

Ystävät helpottaa, mutta lopulta kuitenkin kaikki on omillaan ja yksin pitää selvitä.

Toiset selviää, toiset ei.

 

Mä kuulun niihin, jotka ei selviä.

Oon täysin yksin, kukaan ei ymmärrä.

Kukaan ei oikeesti halua auttaa.

Lopulta kaikki kääntyy mua vastaan...

 

Joten miks jäisin tähän epäreiluun ja julmaan maailmaan?

Mä haluan vaan pois.

Haluan, että tää tuska ja ahdistus katoo.

Mulla ei oo vaihtoehtoja.

Mun täytyy kuolla...

 

Mutta miten?



Everyday is bad

Aamupaino oli tänään 59.5 kg ! Saan yhden rastin lisää ! ♥

Tänään on ollu niin huono päivä, että on tehny koko ajan vaan mieli itkee.

En vaan pysty enää itkeen, vaikka haluaisin...

 

 

Tänään myös viiltelin ensimmäistä kertaa koulussa.

Oli vaan niin paska olo ja ahdisti, etten keksiny muutakaan...

Haluan vaan kuolla pois !

 

Tuntuu, ettei kukaan ymmärrä, enkä  voi puhua kenellekkään.

En välttämättä edes halua.

Haluan, että kaikki jättäis mut rauhaan ja voin jättää tän kaiken taakse ja lakata olemasta....

 

 

 

 

 

 I'm sick and tired being sick and tired...

 

So sad I could die

Masentaa. Ahdistaa.

Pitäis nukkua, mutta en jälleen kerran saa unta.

Haluan vaan nukahtaa !

Se on ainut hetki, millon saan yleensä olla edes hetken ilman tätä ahdistusta...

 

Oon syöny tänään suunnilleen 500 kcal.

Miten se tuntuu niin paljolta ?

Läski  !!

 

En tiedä mitä kirjottaa...

Kädestä valuu verta.

TAAS.

 

Mistä te haluaisitte lukea?

Postausehdotuksia ?