I feel numb most of the time

Kävin tänään koululla ilmoittamassa, etten aio suorittaa sitä loppuun. Joidenkin mielestä ehkä tyhmää, kun olis kuitenkin melko vähän kursseja jäljellä, mutta mulle se tuntuu liian isolta ponnistukselta. Motivaatio on pakkasen puolella ja sen lisäksi saan paniikkikohtauksen jos edes ajattelen istuvani ylioppilaskirjoituksissa puoli päivää. 

Enkä mä sitä paitsi tee niillä papereilla yhtään mitään. Helpotus tavallaan, että se on nyt ohi, mutta kyllä mun tulee sitä paikkaa ehkä vähän ikäväkin. Mä olen siellä kuitenkin käynyt kuusi vuotta ja sieltä on myös paljon hyviä muistoja ajalta jolloin olin , en täysin onnellinen, mutta kuitenkin onnellisempi kuin pitkään aikaan. Sinne jäi myös ihmisiä, joita mä kaipaan...

Nyt mä kuitenkin yritän unohtaa sen kaiken, sillä mulla ei ole varaa romahtaa.

Ja mä tiedän, että jos antaisin kaikkien haudattujen ajatusten tulla pinnalle, musta ei jäisi paljoa jäljelle. En kyllä usko, että se on edes mun vallassani. En tiedä, koska en uskalla kokeilla. Mutta vaikeaa se tulisi joka tapauksessa olemaan. Ja tuhoisaa.

On melko vaikeaa kirjoittaa, kun ei tiedä mitä tuntee tai mun tapauksessa ei tunne paljoakaan. Jos mä joskus ennen väitin olevani tunnoton, niin en todellakaan tiennyt mitä se oikeasti tarkoittaa. 

Mua jopa vähän pelottaa, että mitä oikein tapahtuu? Miksen mä tunne asioita normaalisti? Mä en edes tiedä, olenko mä masentunut. Oletan niin, koska mä olen melkein aina masentunut. Tai ennenmminkin vittuuntunut joka asiaan, mutta nykyään sekin on laimeampaa. Voisko joku kertoa, missä ihme tilassa mä oikein olen? Onko kellekään muulle tapahtunut näin, ettei tunne mitään?

P.S. Salainen laihdutusblogi on jo aika hyvällä mallilla. Kaikki halukkaat, laittakaa mulle teidän sähköpostiosoite tän postauksen kommentteihin tai mun säpöön (löytyy sivupalkista) ja kertokaa samalla itsestänne jotain :)