Alone - now and then

Yksin tähän maailmaan tullaan.

Yksin täällä ollaan.

Yksin täältä lähdetään - omasta tahdosta tai tahtomatta.

Osa elää pitkän elämän.

Osa lähtee aikaisemmin.

Osa haluaa päättää elämänsä muiden avustuksella välttääkseen kivuliaan lopun.

Jotkut taas osaavat hoitaa sen itsekin, ilman muiden apua.

Joku ajaa rekan keulaan ajattelematta ollenkaan viattoman osapuolen tilannetta ja tulevaisuutta.

Meitä on moneen junaan.

Mutta tavasta ja ajankohdasta huolimatta me kaikki täältä joskus lähdemme.

Osalle kuolema toisi lopullisen helpotuksen.

Se olisi kuin lahja.

Huomaan taas tulleeni kirjoittamaan tänne kuolemasta.

Huomaan taas sen viipyvän ajatuksissani kauemmin.

Välillä mun pääni oli jo vähän tyynempi. Mun oli vähän helpompi olla.

Mutta nyt, no mä olen takaisin täällä.

Mä kävin keväällä muutaman  kuukauden töisssä ja aluksi se oli ihan fine.

Mutta pikkuhiljaa alkoi sinne meneinen ahdistaa.

Sitten koko työpaikka oli yksi iso ahdistusmöykky ajatuksissa.

Mä olin väsynyt. Enimmäkseen henkisesti, mutta myös fyysisesti.

Sitten jäin töistä pois - hyvin ennelta arvatta päätös tarinalle.

Mä olen edelleen väsynyt, enkä mä tiedä mistä se johtuu.

Moni asia menee yleensä päin helvttiä enkä juuri koskaan koe minkäänlaista onnistusen tunnetta.

Asia, joka on ollut mulle pitkään tärkeä osa tätä kurjaa elämää, ei enää tunnu miltään. 

Tuntuu pahalta ajatella, että silläkään ei ole mulle enää merkitystä.

Mun pitäisi keksiä itselleni jotain tekemistä.

Mutta mä en haluaisi tehdä yhtään mitään.

En jaksaisi enää olla.

Kun jossain kuulet puhuttavan syrjäytyniestä nuorista, yhteiskunnan hylkiöistä tai turhakkeista,

niin täältä löytyy yksi sellainen, joka on kaikkea edellämainituista.

what's up bitches I'm back!

Pitkä aika viimeisestä kirjotuksesta. Huhhuh.

En tiedä mistä tuli yhtäkkiä tarve taas tulla kirjoittelemaan, mutta tässä mä nyt olen!

Moni varmaan miettii mitä mulle kuuluu ja missä meen.

Vastaus ei ole yksinkertaisimmista päästä ja se voi olla  hyvinkin sekava.

Avasin pari päivää sitten päiväkirjan pitkästä aikaa. Tuorein kirjoitus siinä oli melkein kahden vuoden takaa. Tunnistin kyllä sen tytön, mutta tajusin olevani nykyään täysin eri ihminen. Osittain meillä on vielä yhteisiä ajatuksia tuon hauraan ja kärsivän tytön kanssa, mutta pääasiassa ajattelen asioista nykyään melkoisen erilaisella tavalla. Pakostakin kävi mielessä ajatus, että ehkä olen kasvamassa aikuiseksi. Hirvittävää sinänsä, sillä en ole koskaan halunnut olla aikuinen. Mutta ei sitä ilmeisesti voi estääkään. Jos on rankkaa olla nuori, niin vielä rankempaa on olla aikuinen.

Tiedän, että monia kiinnostaa erityisesti se, missä mennään laihdutuksen ym suhteen.

Voin kertoa, että siitäkin asiasta ajattelen eri tavalla kuin ennen. 

En ole enää harrastanut täysiaikaisesti itseni näännyttämistä. Väillä syön enemmän ja välillä vähemmän. Kyllä, joskus se ahdistaa mutta ei joka hetki. Julkisella paikalla syöminen on edelleen vaikeaa, se vain on ja pysyy. 

Ja kyllä, pidän itseäni edelleen lihavana ja haluan olla laihempi. Mutta se äärimmäisen laihuuden ihannoiminen on ainakin tällä hetkellä taakse jäänyttä aikaa. 

Unelma vartalosta on tullut timmi, ei liian lihaksikas, mutta sellaienn kiinteä.

Haluaisin päästä lähelle normaalipainon alarajaa, mutta en enää sen ali.

Tavoitteet on siirtyneet enemmän terveelliseen elämään ja sen kautta hyvään kroppaan.

En jaksa enää jokapäiväistä nälkää ja itsensä kituuttamista, enkä sitä heikkoa olo ja huimausta energian puutteessa. Ei sillä tavoita mitään.

Ja teille kaikille, jotka tavoittelette vain ja ainoastaan sairaalloista laihuutta, en voi enää antaa motivaatiota siihen tämän blogin kautta. Voin kuitenkin antaa uusia tavoitteita terveelliseen elämään ja hyvään kroppaan. Siksi toivoisin, että pysyisitte matkassa mukana ja poimisitte pieni asioita kerrallaan ja aloittaisitte matkan terveelliempään itseeenne! 

Pienistä yksityiskohdista syntyvät suuret erot!

Vaikutan varmasti siltä, että mulla menee hyvin ja elämä hymyilee.

Bullshit.

Seuraava kirjoitus käsittelee luultavasti sitä, miten kaikki asiat mun elämässä menee aina päin helvettiä. Jep, ei mulla menekään niin hyvin kuin luulitte....

New year, same shit

Loppuvuosi oli piinaava. Söin liikaa, liikuin liian vähän ja muutenkin kaikki meni pieleen. Nyt päätin kuitenkin olla ajattelematta sitä ja keskittyä vaan tulevaan, eli laihtumiseen. Mä en ole vielä tarpeeksi laiha, jotta uskaltaisin laittaa tän hetkistä painoa(liikaa) tai kuvaa tänne, läski raukkis. 

Nyt mulla alkoi tipaton ja sokeriton tammikuu (ja helmikuu ja maaliskuu jne....). 

Mä yritän syödä alkuun yhden lämpimän aterian (annoskoot pieniä) päivässä ja mahdollisesti illalla myös jotain (ei kuitenkaan enää iltakuuden jälkeen). Eli käytännössä söisin kaksi kertaa päivässä ja kalorit pitäis jäädä reilusti alle 1000kcal. 

Näillä mennään nyt ainakin viikko, jonka jälkeen se voi hieman muuttua, mutta siitä lisää myöhemmin.  Yritä myös vähentää pepsi maxin juomista, joka tulee olemaan vaikeaa koska oon liian addiktoitunut siihen. Tää siks, että vaikkei siinä kaloreita juuri olekaan, niin luin jostain että se saatta kuitenkin kerätä nesteitä ja ehkä jopa lihottaa 

(en kuitenkaan tiedä miten, jos joku keksii teorian tälle, niin kertokaa ihmeessä?!).

Parempaa uutta vuotta kaikille! <3

Do you know what I got for christmas? Fat. I got fat.

Mä vihaan joulua. Vihaan ruokaa ja syömistä. Vihaan sitä, kun koko perhe on kotona. Vihaan, kun puhutaan ruoasta ja kysytään, olenko mä syönyt. Vittu mä vihaan kaikkea. Vittu saatana.

Mua on vituttanut ja masentanut koko joulun. Kaikki menee muutenkin taas päin helvettiä ja sen lisäks oon syönyt joka päivä liikaa. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta silti aina ihan liikaa. Paino on noussut, suurimmaks osaks varmasti nesteitä, mutta se vituttaa silti ja tekis mieli vaan huutaa ja paiskoa tavaroita. Mutta enhän mä tietenkään niin tee, koska sillon ihmeteltäisiin että mikä mua vaivaa, enkä mä voi kertoa kenellekään syytä siihen. Paiskon siis asioita ainoastaan pääni sisällä.

Nyt se syöminen kuitenkin loppuu ja läskin liikuttaminen alkaa.

Hetken on vielä vaikeaa olla kokonaan syömättä, kun osa perheestä on lomalla, mutta pikkuhiljaa voin taas palata normaaliin rytmiin. Tavoite on siis olla syömättä niin paljon kuin mahdollista ja liikkua. Oon päättänyt käydä vähintään  viisi kertaa viikossa lenkillä ainakin niin kauan kun vaan millään jaksan ja kykenen. Kyllä se tiedetään, että energia loppuu jossain vaiheessa, mutta onhan mulla sitä paljon säästössä heh.

Christmas, it's all about eating...

Eilen mä melkein väänsin itkua vaa'alla käynnin jälkeen. Pitkään aikaan en oo itkenyt, mutta eilen ei ollut kyllä kaukana. Viikonlopun aikana paino noussut 1,3kg. Järkyttävää! Mua vitutti niin maan perkeleesti, eikä asiaa parantanut isän tekemä aamiainen, joka oli pakko syödä. Mutta mielummin mä syön, kuin jään taas kiinni. Sitä en todellakaan halua.Yksi syömiskerta ei pilaa kaikkea, mutta tän kaiken paljastuminen todellakin pilaisi. Muutenkin mun laihtumisen ilmeisesti huomaa, ainakin jonkin verran, kun siitä on jotkut ihmiset maininnut. Sitä on vaan niin vaikee peitellä...

Tää aamuna sain onneksi huokaista helpotuksesta, kun paino oli jo kilon alempana eilisestä. Ja tänään oonkin syönyt vaan 250kcal ja tuskin tuun enää syömäänkään. Yksi mun omista säännöistäni kieltää syömästä ilta kuuden ja aamu yhdeksän välissä, joten ei tässä muutenkaan olisi enää paljoa aikaa syödä mitään. Vihdoin alkaa olla normaalimpi olo kaiken sen viikonlopun syömisen jälkeen. Huhhuh.

Huomenna on jouluaatto. En oo koskaan ollut erityisesti mikään jouluihminen ja nykyään vihaan joulussa sitä, miten kaikki vaan syö, syö, syö ja ahtaa itsensä täyteen. Koko joulu pyörii vaan ruoan ympärillä. Mulle se ei ole enää mikään syy syödä, vaikka kaikki  sitä ruokaa tyrkyttääkin. 

Ei kiitos, mä en halua.

Mä en tiedä taas miten kirjottaisin siitä, mitä muuta mun päässä liikkuu laihduttamisen lisäksi. Jos siellä siis liikkuu muuta? Mutta joko mä en oikeasti tunne mitään tai sitten mua vaan vituttaa niin yltiömäisesti, että se turruttaa kaikki mun tunteet. Kaikki on vaan tavallaan niin tyhjää ja merkityksetöntä, etten tiedä pitäiskö nauraa vai itkee. Ainiin, eihän sekään enää onnistu....vittu... En vaan osaa enää sanoa, että mikä on tärkeetä ja mikä vähemmän tärkeetä. Jos kaikki on ihan sama, niin onko mikään sillon tärkeetä? Mä en tiedä ja siksi mä keksityn vaan laihdutttamiseen. Mä sulkeudun tähän omaan pieneen maailmaan ja pysyn siellä luultavasti niin kauan kunnes kuolen.

P.S. Vielä on reilu viikko aikaa laittaa kysymyksiä tulevaan ksymyspostaukseen!

Fat weekend...

Mä olen nyt ehkä jo selvinyt meidän bailureissusta. Tain no, krapula on oikeastaan jo kadonnut, mutta muuten mulla kyllä menee pikkasen kauemmin tästä viikonlopusta selviämiseen. Arvatenkin se oli ihan jäätävä kaloripommi. Pelkästään jo juomista tulee vitusti kaloreita, mutta se että meen vielä syömäänkin niiden päälle. Ei pitäis juoda ollenkaan, kun sitten ei ikinä tajua olla syömättä tai viimestään seuraavana aamuna on pakko saada ruokaa. Vituttaa. Paino on varmasti pilvissä huomisaamuna ja sitten vituttaa vielä enemmän. Vituttaa ku pientä oravaa.

Oli mulla kyllä ihan hauskaakin, vaikka epäilytti aluksi. Eihän sitä kauaa kestänyt, mutta hetken oli sellanen fiilis, että kaikki on ihan sama ja mikään ei haittaa. Sitten alkokin jo vituttaa ne muut ihmiset siellä.

Mulla tuli maha tosi kipeeks syömisestä, ei varmaan ollut taas tottunut sillä lailla saamaan ruokaa. Vieläkin ällöttää niin paljon, että huomenna taitaa olla paaston paikka. Jouluaattona paasto on silkka mahdottomuus, mutta saatan ehkä selvitä kahdella syöntikerralla. Mitään suklaata yms herkkuja en aio todellakaan syödä. Ikinä.

Can you please close your eyes?

Vituttaa, kun paino ei oo pudonnut nyt kahden päivän aikana yhtään. Toissapäivänä söin ihan liikaa, melkein 600kcal ja se oli ihan ymmärrettävää, ettei paino silloin pudonnut. Itse asiassa pelkäsin niin, että se olisi noussut, onneksi ei. Eilen söin kuitenkin vaan vajaat 400kcal, eikä paino siltikään mennyt grammaakaan alaspäin. Ja mä vielä kävelin koko illan ostoskeskuksessa, niin että joka paikkaa särki. Vittu. Vaikka onhan se paino nyt alempana, kun pitkään aikaan, mutta silti mä olisin halunnut nähdä jotain tulosta taas.

Mä näin yöllä unta siitä, että tänä aamuna kävin vaa'alla ja olin lihonut monen monta kiloa, vaikken edes syönyt paljoa. Mua itketti siinä unessa niin helvetisti ja halusin kuolla siihen paikkaan (koskapa en). Sitten herätessä mua ahdisti ihan sairaasti, enkä ensin tajunnut, että miks. Ja mä tunsin itseni norsuks, vaikken mä nyt oikeasti ollut lihonut, mutta se oli joku ihme henkinen juttu, koska hetken mä luulin sen oikeasti tapahtuneen.

Olisin halunnut tänäänkin olla iltaan asti syömättä, mutta viikonloppuisin se on vaan niin vaikeeta. "Söitiskö sä nyt jotain..?" 

"En mä pysty syömään heti kun oon herränny, syön hetken päästä.."

Söin sitten kuitenkin yhden mini-karjalanpiirkan, ettei kukaan vaan epäilis mitään. Myöhemmin mä sitten sovittelin jotain vaatteita ja sain äidiltä kommentin, että "miten sä oot taas noin laihtunut?" Mä vaan esitin huvittunutta ja sanoin, että nää housut on vaan niin kireet, että näytän laihemmalta. Vittu mikä hätävalhe. Pakko varmaan vaan käyttää entistä enemmän löysiä vaatteita tai keksiä joku syy sille, miksi mä laihdun...

Tänään lähdetään kaverin kanssa viihteelle ja mua oikeestaan nyt jo ahdistaa se kaikki kalorimäärä, mikä alkoholista tulee. Eikä mulla kyllä varmaan tule edes olemaan kivaa, mutta lähdenpähän nyt kuitenkin. Jos joku mut vaikka sattumalta tappais siellä Helsingin yöelämässä...