Mä en nyt oikein tiedä, mistä alottaisin...
Halusitte tietää miten mulla menee, mutta vaikeinta tässä on se, etten oikein tiedä itsekään.
Mä olen aika tunnoton. Joo, ahdistaa ja haluaisin vain päästä pois, mutta ne on vain tunteita ilman syitä. Mä kiellän itseltäni kaikki ajatukset, jotka edes saattaa saada mut tuntemaan.
Mutta silti mulla on paha olla. Mä liitän sen samaan aikaan kaikeen ja en mihinkään.
Toisaalta siis uskon, että ahdistuksen aiheuttaa kaikki mahdolliset asiat. Ahdistaa tehdä asioita, ahdistaa olla tekemättä mitään, ahdistaa kun en tunne mitään, ahdistaa jos vahingossa annan itseni tuntea jotain, oli se sitten mikä tunne tahansa. Tuntuu, että koskaan ei ole hyvä olla.
On kuitenkin ihan älytöntä ajatella, että joka ikinen asia voisi ahdistaa, joten samalla ajattelen, ettei tälle ahdistukselle ole mitään syytä. Mua nyt vain sattuu ahdistamaan, ihan muuten vaan.
Välillä haluaisin vain hakata päätä seinään. Miten voi olla niin, ettei tiedä, mitä tuntee vai tunteeko mitään...? Mussa on oikeasti jotain vikaa, eikä pelkästään jotain, vaan ihan kaikki!
Osa varmaan muistaakin, miten viime syksynä mulla meni "paremmin". Sekin oli kuitenkin vain harhakuvitelmaa. Ei siinä ollut mitään todellista. Yritin vain huijata itseäni, ihan kuin mä voisin olla normaali. Se, että yritin mukamas seurustella ja olla sosiaalinen, oli virhe. Kadun sitä joka päivä.
Voin ihan rehellisesti sanoa, että mua ei vois tippaakaan kiinnostaa minkäänlaiset parisuhteet yms.
Se on täyttä paskaa ja en aio päästää enää ketään niin lähelle mua. Myöskään mun ystävyyssuhteet ei voi tällä hetkellä kovin hyvin. Mä en muista koska olisin viimeks voinut puhua kenellekään avoimesti. Ei mulla ole ketään, jolle voisin mun ajatuksista kertoa. Enkä siis enää oikein sitä taitoa hallitsekaan. Mä en edes tiedä haluanko purkaa mitään ajatuksia, mutta tiedän, että kirjoittaminen ei luonnistu multa enää samalla tavalla kuin ennen. Puhuminen voisi olla ainoa keino, mutta sitä on oikeastaan turha edes miettiä, koska eihän mulla siis ole ketään, jolle puhua. Joten se asia on vissiin aika loppuun käsitelty ja saattaa mut tavallaan umpikujaan...
Mä näytän ulospäin aika varmasti hyvin voivalta ja siltä, että mulla menis aika hyvin.
Oon nyt muutamia viikkoja ollut töissä tallilla ja oon sillä tavalla saanut vielä parannettua sitä harhakuvaa, että asiat olis hyvin. Kuitenkin suostun sitä tekemään vain siksi, että se kuluttaa niin paljon. Mä olen myös saanut uuden pakkomielteen lenkkeilystä ja usein juoksen ihan hulluna vaikka kuinka pitkiä lenkkejä. Viime aikoina oon päässyt taas oikein hyvin mukaan syömättömyyteen, ja se yhdessä urheilun kanssa onkin varmaan ainoa hyvä asia tässä kaikessa.
Mun työt loppuu tän viikon jälkeen ja jatkosta ei ole mitään käsitystä. Luultavasti se sisältää vaan urheilua, urheilua ja vielä vähän urheilua. Eipä mun elämässä mitään muuta sisältöä enää olekaan..
Tän kaiken alla mä kuitenkin vain hajoan hiljalleen.
En mä tiedä kauanko tätä vielä kestää, mutta kaikenhan täytyy loppua aikanaan.
Kyllä munkin tarina vielä päättyy...
sun pitäis alkaa ettii päivist, vaik väkisin, aina joku hyvä asia, ihan sama mitä, ja jos sitä kautta sais pikku hiljaa kasattuu vähä enemmä positiivisii asioit näkökenttään.
VastaaPoistaJos ei oo ketään toista ihmist jonka avul vois saada parannettuu omaa oloonsa, niin sit täytyy itse alkaa tekee töitä sen eteen, tosi pienist askeleist kerrallaa:)
voimii<3
Niin kai pitäis, mut tuntuu vaan niin vaikeelta kun ei ole mitään halua ajatella positiivisemmin.. ja kiitos <3
Poista" Vaikka sanoisin: Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon, sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän siitä sinua." Psalmista 139
VastaaPoistaOlet mittaamattoman arvokas, koska Jumala antoi poikansa Jeesuksen kuolla ristillä sinunkin tähtesi!
Miten sulla menee? Oon huolissani, kun susta ei oo kuulunut piiiitkään aikaan mitään. :O Ooothan ihan ok? Voi mä niin haluaisin olla sun ystäväsi, jolle sä voisit puhua jos vaan asuttaisiin samassa kaupungissa. :(
VastaaPoistaEi hyvin, tavallaan en tunne yhtään mitään ja tavallaan taas ahdistaa kauheesti koko ajan. En pysty käsittelemään mitään ja siks kaikki vaan kasaantuu, oon vaan enemmän sekasin koko ajan vaikka ulos näytän varmasti ihan hyvältä... En osaa oikein kirjottaa mitään, joten siks oon ollut hiljaa. Kiitos ihana, niin mäkin haluaisin :)
PoistaVoi mä niin tiedän miltä toi tuntuu, ettei tunne mitään. Se on jotain niin ikävää. Mut oli tosi kiva kun huomasin, että olit kirjoittanut postauksen. Mulla on ollut tota ihan samaa vikaa, että tuntuu ettei osaa kirjoittaa. Mutta hyvähän toi sun uusin postauksesi on. Kyllä sä osaat. <3 :)
PoistaNiin vaikka enhän mä tiedä vaikka asuttaisiinkin samalla seudulla. Tosin aika epätodennäköistä kyllä. Mutta ois kiva kun olis ystävä, joka ymmärtää tai siis ihan oikeasti ymmärtää mitä itsekin käy läpi.
PoistaKiitos <3 En mä tiedä, kun joskus oli jotenkin niin helppo kirjoittaa kaikista synkimmistäkin ajatuksista ja nyt tuntuu etten edes tiedä mitä ajattelen...
PoistaNiin, onhan se aika epätodennäköistä. Eihän tätä voi oikein ymmärtää, jos ei ole kokenut samaa ja se on vielä kaiken lisäks ärsyttävää kun joku sanoo, että ymmärtää vaikka se ei ole ikinä kokenut samaa :/
Voi että alkaa pian itekki masentaa kun huomaa joka paikassa masentuneita..onneks mun masentuneisuus ei oo koko aikaa päällä..
VastaaPoistaAinoo vinkki joka ainakin mua auttaa..on kerätä rahaa ja lähteä ulkomaille. Jonnekkin aurinkoon missä ihmiset on ystävällisii..silloin saa uutta näkökulmaa elämään, ja pystyy poistumaan ahdistusalueelta jossa on. Sen jälkeen huomaa et on muutakin maailmassa kuin se, että pitää koko ajan ajatella itseään. Toinen vinkki on se et pidä itsesi kiireisenä. Unohda netti ja mielummin askartele, opiskele tai käy lenkillä..kokeile uusia ruokareseptejä jne..ihan mitä vaan. Jokainen pystyy olemaan soturi jos vain haluaa. Ajattele et sul on aivot..ja sä mietit ja pohdit niillä maailman turhinta asiaa..mäin mä yritän ajatella