I am so lost

Ahdistaa. En enää tiedä kuka mä oikeesti oon tai mitä haluan. Tiedän vaan sen, että oon just se ihminen, joka en todellakaan halua olla. Läski. Ruma. Epäonnistuja. Masentunu. Haluaisin vaan kuolla. Se on totuus.

Koulunkäynnistä ei tuu yhtään mitään. Mutta miks opsikelisin,  kun mulla ei kumminkaan oo tulevaisuutta ? Ja sitäpaitsi, kun vihaa jotain ihmistä niin paljon, että haluis sen kuolevan, toivooko sille hyvää elämää? No ei todellakaan. Päinvastoin. Sitä toivoo, että sen elämä on kurjaa, eikä sillä oo tyttömänä varaa asua paremmassa paikassa kun roskis. Tässä syy miks en opiskele.

Itseinho on jotain niin kamalaa. Miltä tuntuis olla joka ikinen sekunti ihmisen kanssa jota vihaa? Voin kertoa, että ei ollenkaan hyvältä. En pääse itteeni pakoon ja se vihan määrä mitä mä tunnen kun ajattelen itteeni - sama asia kun näyttäsit härälle punasta kangasta.
En pysty ajatteleen muutakun läskejäni ja kaikkia virheitä mitä oon tehny. Se lista on loputon.

Mua kaduttaa monet asiat. Nyt kuitenkin päälimmäisenä se, mitä kaikkee oon puhunu eräälle ihmiselle. Nyt en oo nähny sitä pitkään aikaan, mutta pian nään sitä joka päivä koulussa. Mun on pakko yrittää vältellä sitä. Se ei tunnu hyvältä, koska se ihminen on mulle tärkee, mutta mun on pakko. Mua hävettää liikaa....
Jos teitä kiinnnostaa mitä oon puhunu, voin siitä joskus kirjottaa..?

 

Pari viiltoo ei auta, mutta helpottaa sekunniks... Pitäisköhän?