Mä en nyt oikein tiedä, mistä alottaisin...
Halusitte tietää miten mulla menee, mutta vaikeinta tässä on se, etten oikein tiedä itsekään.
Mä olen aika tunnoton. Joo, ahdistaa ja haluaisin vain päästä pois, mutta ne on vain tunteita ilman syitä. Mä kiellän itseltäni kaikki ajatukset, jotka edes saattaa saada mut tuntemaan.
Mutta silti mulla on paha olla. Mä liitän sen samaan aikaan kaikeen ja en mihinkään.
Toisaalta siis uskon, että ahdistuksen aiheuttaa kaikki mahdolliset asiat. Ahdistaa tehdä asioita, ahdistaa olla tekemättä mitään, ahdistaa kun en tunne mitään, ahdistaa jos vahingossa annan itseni tuntea jotain, oli se sitten mikä tunne tahansa. Tuntuu, että koskaan ei ole hyvä olla.
On kuitenkin ihan älytöntä ajatella, että joka ikinen asia voisi ahdistaa, joten samalla ajattelen, ettei tälle ahdistukselle ole mitään syytä. Mua nyt vain sattuu ahdistamaan, ihan muuten vaan.
Välillä haluaisin vain hakata päätä seinään. Miten voi olla niin, ettei tiedä, mitä tuntee vai tunteeko mitään...? Mussa on oikeasti jotain vikaa, eikä pelkästään jotain, vaan ihan kaikki!
Osa varmaan muistaakin, miten viime syksynä mulla meni "paremmin". Sekin oli kuitenkin vain harhakuvitelmaa. Ei siinä ollut mitään todellista. Yritin vain huijata itseäni, ihan kuin mä voisin olla normaali. Se, että yritin mukamas seurustella ja olla sosiaalinen, oli virhe. Kadun sitä joka päivä.
Voin ihan rehellisesti sanoa, että mua ei vois tippaakaan kiinnostaa minkäänlaiset parisuhteet yms.
Se on täyttä paskaa ja en aio päästää enää ketään niin lähelle mua. Myöskään mun ystävyyssuhteet ei voi tällä hetkellä kovin hyvin. Mä en muista koska olisin viimeks voinut puhua kenellekään avoimesti. Ei mulla ole ketään, jolle voisin mun ajatuksista kertoa. Enkä siis enää oikein sitä taitoa hallitsekaan. Mä en edes tiedä haluanko purkaa mitään ajatuksia, mutta tiedän, että kirjoittaminen ei luonnistu multa enää samalla tavalla kuin ennen. Puhuminen voisi olla ainoa keino, mutta sitä on oikeastaan turha edes miettiä, koska eihän mulla siis ole ketään, jolle puhua. Joten se asia on vissiin aika loppuun käsitelty ja saattaa mut tavallaan umpikujaan...
Mä näytän ulospäin aika varmasti hyvin voivalta ja siltä, että mulla menis aika hyvin.
Oon nyt muutamia viikkoja ollut töissä tallilla ja oon sillä tavalla saanut vielä parannettua sitä harhakuvaa, että asiat olis hyvin. Kuitenkin suostun sitä tekemään vain siksi, että se kuluttaa niin paljon. Mä olen myös saanut uuden pakkomielteen lenkkeilystä ja usein juoksen ihan hulluna vaikka kuinka pitkiä lenkkejä. Viime aikoina oon päässyt taas oikein hyvin mukaan syömättömyyteen, ja se yhdessä urheilun kanssa onkin varmaan ainoa hyvä asia tässä kaikessa.
Mun työt loppuu tän viikon jälkeen ja jatkosta ei ole mitään käsitystä. Luultavasti se sisältää vaan urheilua, urheilua ja vielä vähän urheilua. Eipä mun elämässä mitään muuta sisältöä enää olekaan..
Tän kaiken alla mä kuitenkin vain hajoan hiljalleen.
En mä tiedä kauanko tätä vielä kestää, mutta kaikenhan täytyy loppua aikanaan.
Kyllä munkin tarina vielä päättyy...
