Näytetään tekstit, joissa on tunniste masennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste masennus. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. kesäkuuta 2013

Hymn to sea

Olisi niin paljon asiaa, mutta samalla en tiedä mitä kirjottaa. Kuuntelen Titanic-musiikkia ja mietin niitä kaikkia ihmisiä, jotka hukku silloin kun se laiva upposi. Samalla mietin omaa kuolemaani. Ne kaikki ihmiset siellä kuoli tahtomattaan, hukkui mereen. Kuvittelen oman hukkumisen ja se kuulostaa kauniilta. Kadota mereen, josta kukaan ei koskaan tulsi mua löytämään. Saada ikuinen rauha. Miten se olisikaan ihanaa. Kuulin tarinan, miten joskus eräs ihminen katosi laivalla. Luultavasti putosi kannelta. Sitä ei koskaan löydetty. Kukaan ei tiedä, mitä oikeasti tapahtui. Se on jotenkin lumoavaa, että on olemassa asioita, joita ei voi selvittää. Kukaan ei voi olla varma mistään. Jos munkin kuolemasta tulisi mysteeri, saisin pitää sen kokonaan itselläni. Ilman, että kukaan koskaan saisi tietää totuutta.
Kuolema ei välttämättä ole nopea, mutta on ohi aikanaan. Kyllä hetken kestää mitä vaan. Kun tietää, että kohta ei tunne enää mitään. Se on sen arvoista. Ei kuolleet voi surea kuolemaansa jälkeen päin. Ei sillä ole silloin enää mitään merkitystä. Ainoastaan läheiset jää jälkeen. Vain ulkopuoliset kärsii. Se on hinta siitä, että saa ikuisen rauhan. Mutta onko sen hinnan valmis maksamaan?
 
Eimi Tallgren | via Tumblr
 
 
Mä olen ihan sekaisin. En tiedä mitä haluan tai mitä mun pitäisi tehdä. Toisaalta en jaksa tehdä yhtään mitään, mutta teen koska yritän saada ajatukset pois tästä kaikesta. Se vaan ei onnistu. Ei tää tunne katoa koskaan. Kuristaa, eikä hellitä hetkeksikään. En kuitenkaan voi jäädä paikoilleen. Mä en voi näyttää muille, miten rikki oon. Mitä väliä vaikka itken itseni uneen iltaisin? Tai että haluan paeta? Haluan kuolla, mutta en voi kertoa sitä kenellekään. En voi antaa sitä taakkaa muille. Ei ole mitään ahdistavampaa, kuin se, että joku tärkeä ihminen aikoo tappaa itsensä. Kun ei voi tehdä mitään auttaakseen. Tiedän, koska olen sen monesti kokenut. Oma kuolema  kuulostaa oikealta, mutta ei sitä halua muiden tekevän. On vain pysttävä hiljaa ja tehdä se mikä on tehtävä.
 
Eimi Tallgren | via Tumblr
 
Onko helpompaa päästää irti tärkeästä ihmisestä, jos saa sen ihmisen vihaamaan mua? Kuvittelisi, että on. Vaikka sekin sattuu helvetisti. Mutta mieluummin se, kuin tämä ikuinen odotus ja ikävöiminen. Mutta miten saada se viha aikaiseksi, jos ei ole missään yhteydessä tän ihmisen kanssa?
Rakkaus ja välittäminen satuttaa. Haluan vain saada itseni tunnottomaksi. En halua tuntea yhtään mitään, koska kaikki mitä tunnen, sattuu. Mua sattuu kaikkialle, koko ajan.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, haluaisin apua. Samalla en kuitenkaan halua, koska en halua elää. Mutta haluan, että joku veis tän kivun pois. Helpottais mun oloo, mutta se pahenee vaan. Enkä pysty hakemaan apua. En pysty, vaikka haluaisinkin. En tiedä yhtään mitä tehdä. Ja se ahdistaa...
 

Scars & Stories | via Tumblr

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Just close your eyes...

Kolme viimeistä päivää on ollu pelkkää syömistä.
Oli pakko.
Tuntuu niin sanoinkuvaamattoman pahalta.
Voisin kuristaa itseni tästä hyvästä.
Toivottavasti mun ei enää koskaan tarvitse syödä näin paljoa!
 
Eilen illalla laivalla vietin aikaa kannella auringonlaskun aikaan.
Tuntui, että se oli ainoa paikka, missä halusin olla.
Ympärillä vain meri, joka houkutteli sisäänsä.
Olisi tehnyt mieli hypätä aaltoihin ja antaa virran kuljettaa.
Ilman mitään määränpäätä.
Ja lopulta vain vajota pohjaan.
 
FunkyMonkey
 
Koko reissu oli ahdistava.
Ei mulla oikeasti ollut hauskaa, vaikka yritinkin esittää, että olisi ollut.
Ympärillä oli liikaa ihmisiä.
Olisin halunnut olla yksin ja muuttua näkymättömäksi.
 
Olo vielä paheni, kun päästiin kotiin.
Aivan kuin koko ajan olisi jokin pala kurkussa.
Saatan ruveta itkemään millä hetkellä hyvänsä.
Tuntuu, etten jaksa olla olemassa.
Oon liian väsynyt tähän kaikkeen..
 
Micah Russell | via Tumblr
 
Stephanie Marie | via Tumblr
 

perjantai 31. toukokuuta 2013

And that's who I am

Tässä vaiheessa vuotta voi jo sanoo, etää kaikki on todellakin menny päin helvettiä.
Mun piti olla kesään mennessä laihtunu ainakin kymmenen kiloa.
Kuitenkin nyt on jo melkeimpä kesä ja mä olen edelleen läski!
Ei helvetti miten mun elämästä on tullu tällasta?
Kyllä mä tiesin, ettei laihuus tuo mulle onnea, mutta helpottais jos voisin vaikuttaa edes yhteen asiaan mun elämässä. En näköjään.
Mulla ei ole kontrollia.
Mä en osaa tehdä mitään oikein, en onnistu missään.
Mä haluaisin olla joku muu.
Tai sitten en halua olla ollenkaan...
 
Large
 
Large
 
Large
 
Large
 
Large
 
1638_665937286766693_1142438458_n_large
 
528192_343568585747453_1061549016_n_large
 
Tumblr_mhye8thgv11rmfdn7o1_500_large
 
734590_526513587381027_1777186617_n_large
 
Tumblr_m9ofrrhteo1rogngso1_500_large
 
208411_10200399161448393_1068493565_n_large
 
Tumblr_mg77vsebnz1rogngso1_500_large
 
Tumblr_mg3wspsje71rogngso1_500_large
 
Tumblr_mf9xn5pwzu1rogngso1_500_large
 
Tumblr_mf9xpq8kqf1rogngso1_500_large
 
Tumblr_mf9uqj3evk1rogngso1_500_large
 
Tumblr_mf9uoswgbi1rogngso1_500_large
 
Tumblr_mfanvtkw0f1rogngso1_500_large
 
Tumblr_mf9uq44izf1rogngso1_500_large
 
Tumblr_me1fqowutg1rogngso1_500_large
 
Tumblr_mdzfgslztq1rogngso1_500_large
 


torstai 30. toukokuuta 2013

I'm here, again...

En jaksa nähdä ihmisiä.
En jaksa kuunnella ketään.
En jaksa ola tukena ja olkapäänä, kun mun oma maailma on pieninä palasina.
Kavereilla on ongelmia, jotka mun näkökulmasta on todella pinnallisia.
Silti mä oon aina yrittäny auttaa ja kuunnella.
Mutta kukaan ei koskaan kysy miten mulla menee.
Ei kukaan tajua, että mä en oikeasti halua elää ja vihaan tätä maailmaa...
 
Large
 
Mutta nyt kun oon ollu muutaman päivän itekseni, en halua enää edes jutelle kenenkään kanssa.
Mä oon vajonnu mun omaan pieneen ja synkkään maailmaan.
Eikä mulla ole kiire sieltä pois.
Miksi olisi, kun siellä mun ei tarvitse esittää mitään?
Saan olla oma itseni.
 
Large
 
Välillä tuntuu kun katselisin omaa elämääni ulkopuolelta.
Kuin se olisi elokuva, jonka lopun voi jopa ennustaa.
Siinä ei rakastavaiset saa toisiaan.
Ei ole onnellista loppua.
Vaan se päättyy päähenkilön kuolemaan..
 
Large
 
Mä haluaisin muuttaa mun elämää.
Mutta mulla ei ole voimia siihen, ei mitään enää jäljellä.
Haluaisin saada koulun loppuun, muuttaa omaan kotiin, saada ammatti ja perhe, elää onnellisena.
Samalla kutienkaan en halua mitään noista.
Tuntuu kun ne ei olisi edes mua varten.
En mä muista miltä tuntuu olla onnellinen.
Mikä sinä on, että ihmiset tavottelee sitä niin kovasti?
 
Toisaalta mulla olis vielä niin paljon sanottavaa.
Mutta mä olen jumissa.
En jaksa enää taistella tätä kaikkea vastaan.
Haluan vain antaa periksi
En mä jaksa enää välittää mistään.
Maailma ei muutu, vaikken mä enää eläisikään täällä.
Eikä sen pidäkään muuttua.
 
Large
 
Large


lauantai 25. toukokuuta 2013

I don't wanna live

Mä elän pahassa maailmassa. Täällä ihmiset ei välitä. Mäkään en välitä. Miks pitäis, kun se vaan satuttaa? Parempi sulkea kaikki tunteet ulkopuolelle. Muilta näkymättömiin. Ei ole mitään järkeä antaa muiden nähdä, että tuntee, eivät ne kuitenkaan välitä. Ei tietenkään.
Mä ajattelen kuolemaa koko ajan. En aina ehkä tietoisesti, mutta joka hetki se on tavalla tai toisella läsnä mun ajatuksissa. Mä oikeasti haluan kuolla. Tai ainkin luulen niin. Ei mua oo tarkotettu elämään yhtään tän kauempaa. Elämä ei sovi mulle. Se on pilannu mut.
Haluan vaan parempaan paikkaan. Ja vaikka sellaista ei olisikaan, on ikuinen pimeys ja tyhjyyskin parempaa kuin tämä. Kaikki on tätä parempaa. Koska tää on yhtäkuin helvetti.
 
Large
 
Large
 
Mun elämä ei oo minkään arvoinen. Kukaan ei luultavasti edes huomais vaikka kuolisinkin, ainakaan melkein kukaan. Vain mun vanhemmat sais tietää, koska niille ilmotettais siitä. Tai sitten ne löytäis mut sängystä kuolleena. On vain muutama ihminen, joilla on väliä. Vain niiden takia mä olen vielä täällä. Kumpa niitä ei olis. Sillon ei olis muakaan. Miks aina ne ihmiset, jotka ei sais välittää, niin tekee niin? Mutta ne, joiden haluais välittävän, ei välitä sitten millään. Tällä hetkellä vaan toivon, ettei mulla olis perhettä, jotta voisin rauhassa kuolla. Tai sitten, että se olis niin kamala, ettei sillä olis mitään väliä.
 
Large
 
Pakko vaan lopettaa välittäminen ja muiden ajatteleminen. Mä tapan itteni. Muilla ei oo väliä.
Näin mu kuuluu ajatella. Ja joku päivä vielä ajattelenkin. Eikä se päivä oo kaukana..
Eihän sillä sitten oo enä väliä. En mä nää muiden tuskaa, kun oon jo kuollu. Minkä takia mä eds epäröin. Eihän se oo oikein pysyä hengissä vaan muiden takia, eihän? Jos mä itse en halua elää, niin miks mun pitäis ajatella muita? Ei jumalauta, miks mä tajuan tän vasta nyt?
Eihän mulla enää mitään estettä oo. Nyt vaan pitää tehdä suunnitelma.
Ja toteuttaa se.
 
Tumblr_mbjbcrtfwl1ra67ldo1_500_large
 
Tumblr_me5solvtoo1rtzva2o1_500_large
 
 

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kun kuitenkin aina on elämä laina..

En voinu uskoo tätä todeks, kun tänä aamuna kävin vaa'alla.
Se näytti jotain aivan hirvittävää.
Mun pahimman painajaisen.
Hävettää liikaa edes kirjoittaa sitä lukua tänne.
Hyi helvetti !
Oon lihonu melkein kaiken takas, minkä tuskalla oon laihduttanu.
Voi vitun vittu mä en kestä tätä!
Sen siitä saa kun menettää itsehillinnän, edes hetkeks.
 
Ja koska paino on pilviä hipovissa lukemissa,
joudun alottaan tän projektin alusta.
Ja se alko tänään.
Tänään on nimittäin paastopäivä.
Huomenna pitäis olla ale 400kcal päivä.
Toisaalta on vappu ja alkoholi on oikeen kunnon kaloripommi!
Joisko vai pitäiskö tiukan linjan?
En vittu tiä.
 
Large
 
Vihreetä teetä ja pepsi maxia.
Siitä on mun päivä tehty.
Plus jotain liikuntaa,
en oo vielä päättääny mitä.
 
Kaverin kanssa ollaan dieetillä, jossa joka toinen päivä syödään alle 400kcal ja joka toinen päivä saa syödä niin paljon kun jaksaa.
Tänään olis läskipäivä.
Kaveri ei tiedä, etten syö tänään mitään.
Eikä sen tarvikkaan tietää.
Se on ite oikeesti laiha ja silti laihduttaa.
Ja mikä ehkä arsyttävintä, se sanoo olevansa lihavampi kuin mä..
Eikö ihmiset vois jo lopettaa valehtelun?!
Kyllä mä tiedän miten läski oon,
eikä tarvi valehdella etten muka olis.
Ei mussa muuta ookaan kun läskiä !
 
Large
 
Large
 
Välillä tekis mieli oikeesti haistattaa kaikille vaan paskat ja lähtee vittu meneen.
Musta tuntuu, että kaikki vaan teeskentelee mun kaveria.
Ei ne oikeesti musta välitä.
Puhuu paskaa selän takana.
Ihan sama.
En jaksa enää välittää.
Mistään.
 
Haluan vaan laihtua.
Pieneks ja hennoks enkeliluiseks tytöks.
Joka lopulta saa siivet selkäänsä...
 
Large
 

torstai 25. huhtikuuta 2013

U can't just make me different, and then leave.

LargeVoiko ihanammin päivä enää alkaa?
Todellakin, ainut asia mikä tässä päivässä on hyvää,
en oo syöny vielä yhtään mitään.
Muuten aamu on ollu paskimmasta päästä.
Olin niin huonolla tuulella,
että paiskoin tavaroita ympäriinsä ja joka toinen sano oli kirosana.
No se kuulostaa ihan normaalilta.
Ja sitä se onkin. Mulle.





Puhuttiin uskonnon tunnilla elämän tarkotuksesta.
Mun elämällä ei oo tarkotusta.
En mä edes halua sitä.
Oon ehkä outo ja kummallinen, mutta mä en halua ajatella millään toisella tavalla.
Maailma on paska ja julma.
Ei se siitä muuks muutu, vaikka ajattelisin kuinka positiivisesti.
 
Mulle on usein tarjottu mielialalääkkeitä.
Mut mä en halua popsia niitä.
Pelkään, että ne lääkkeet saa mut ajatteleen väärällä tavalla.
Että mä haluaisinkin jäädä tähän maailmaan ja elää.
Mutta kun se ei oo se mitä oikeesti haluan.
Ne pillerit sais mut ajatteleen vaan sillä tavalla.
Vääristyneesti.
 
Large
 
Large

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Too late to turn around

Minkä takia ihmisellä on tunteet? Mitä järkeä on välittää jostakin ihmisestä ja haluta viettää aikaa sen kanssa, kun se toinen ei kuitenkaan ikinä välitä yhtä paljon. Kuinka paljon se voikaan satuttaa, rikkoa sisältä. Miksi pitää kaivata jotain ihmistä joka ikinen hetki, kun se toinen ei kuitenkaan kaipaa sinua. Kuinka voikaan tuntea itsensä niin pieneksi ja mitättömäksi, josta kukaan ei välitä. Yksinäiseksi väkijoukon keskellä, täysin voimatomaksi. Miten ikinä voi selviytyä elämästä, jota ei halua elää? Tai miten voi ottaa apua vastaan, kun ei usko sen auttavan mitään? Vain satuttavan lisää. Miten voi luottaa kehenkään, kun luottamus petetään kerta toisensa jälkeen? Miten jaksaa tehdä mitä vaaditaan, kun jokainen hetki on taistelua? Jokainen päivä kamppailua kuolemanhalua vastaan, elämää vastaan. Niin paljon kysymyksiä. Ilman vastauksia. Niin paljon tuskaa. Ilman helpotusta. Pimeyttä, joka vetää aina vain syvemmälle. Hukuttaa. Sen jälkeen tulee tyhjyys, kipu katoaa. Aika levätä.
 
Tumblr_mkzxrjnz5b1rojuj3o1_500_large
 
 
Tumblr_ml00bor2ay1rdzs8ko1_400_large
 
 
Vain useat viillot helpottavat.
 Veri, jonka mukana elämä valuu ulos kehostasi.
Sen jälkeen voit olla vapaa...

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Alive or just breathing?

On ollu taas hiljasta. Mun päässä on hiljasta. Tai sitten niin jumalaton meteli, että oon ihan turta.
En ota selvää, mistään. Miks oon tämmönen saatanan läski?
Oon taas syöny ihan liikaa. Mä puotan. Oon niin painava, että vajoon aina vaan alemmas.
Joka kerta luulen, että nyt ollaan pohjalla, silti huomaan vajoovani aina vaan alemmas.

Joka kerta sama virsi. En uskalla menä vaa'alle. Vasta sitten, kun oon ollu koko loppuviikon syömättä. Haluan kadota.

Tumblr_mjs6csacrf1qgn6feo1_500_large

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Angry with this world

Maailma on vihainen.
Mä olen vihainen maailmalle.
Vihainen kaikille.
 
Väsyttää.
Ruumiillisesti, mutta ennen kaikkea henkisesti.
Ihmiset kyllästyttää.
Voisin vetää jokaista vastaantulijaa turpaan.
Voisin tappaa itteni.
 
Ahdistaa.
Haluan pois.
Mutta en uskalla.
Odotan ehkä, että joku muu tekee sen mun puolesta.
Kuoli onnettomuudessa
 
Haluan takaisin peiton alle.
Nukahtaa ikiuneen.
Forever
 


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Terveiset sinne taivaaseen

Olis paljon asiaa, mutten löydä sanoja. Kaikki tunteet on ihan sekasin tänään. En tiedä enää mitä mä ajattelen. Olisin aamulla halunnut sanoa vaikka mitä, mutten tiennyt kuinka selittää nää jutut. En tajua miks menin sinne. Ehkä siks, että halusin taas sen turvallisen olon, mikä mulla on sen seurassa. Silti olo paheni kaksinkertasesti, kun lähdin sieltä. Ja miten se vois edes auttaa mua. Niinkun se itekkin sano, ei se oiken voi tehdä mitään, muutakun kuunnella ja olla siinä. Toisaalta, sitä mä just haluisinkin, mutta onko se reilua taas sitä kohtaan? Kun jos kerron sille näistä kaikista asioista, mun olo helpottuu, mutta se vaan huolestuu. Tuntuu pahalta ajatella vaan itseä.
En mä halua olla näin itsekäs.
 
Abeb4250c33d841116bef5331039b284_large
 
Ahdistaa ja pelottaa.
Mä en jaksa elää.
Koko ajan on paha olla, enkä tiedä miten se helpottais.
Viiltelemällä, hetkeks.
Siitäkin jää jäljet ja oon nyt jo täynnnä arpia.
Ne hävettää mua.
Mun ainut pakokeino ja mä häpeen sitä.
En pysty lopettaan.
En edes halua.
 
 
Mä en edes halua parantua.
Mua pelottaa, että yhtäkkiä haluisinkin jäädä tähän paskaan maailmaan.
Entä jos mä en haluiskaan enää kuolla?
Tai laihduttaa?
Liian pelottava ajatus.
Miltähän tuntuu olla onnellinen?
Sitä mä en varmaan saa enää koskaan tietää...
 
 
 
735227_586915734653433_1937154419_n_large
 
480545_586916841319989_736171719_n_large
 
 
Jokainen päivä on yhtä kamppailua.
Mitä varten mä edes yritän?
Mut mun täytyy pitää kulissit pystyssä.
En mä voi näyttää tätä ulos päin.
Mun täytyy käydä koulussa, ainakin välillä.
Mun täytyy hymyillä, aina muiden seurassa.
Mun täytyy näyttää vahvalta.
 
31924_4794070691244_2069314738_n_large
 
Tumblr_mji5knycxl1ritdaro1_500_large
 
Alone-girl-sitting-on-window-waiting-someone_large