En ole tarpeeksi vahva. Tarpeeksi vahva taistelemaan vastoinkäymisiä vastaan, sietämään sitä tunnetta, etten ikinä ole tarpeeksi hyvä missään tai kelpaa kenellekään. En jaksa pitää hymyä yllä, kun joka hetki tunnen itseni mitättömäksi ja uupuneeksi. En tiedä, mitä aina teen väärin, kun kaikki hylkäävät. Kaikilla muilla menee aina paremmin, eikä kukaan voi ymmärtää miltä minusta tuntuu. Kaikki pitävät minua vain laiskana ja negatiivisen asenteen omaavana, entä jos olenkin kaikkea sitä?
En vain jaksa ajatella asioista muka positiivisesti, mitä se auttaisi? Saan pettyä joka tapauksessa, elämä puskee minua taukoamatta alaspäin. En jaksa, enkä edes osaa pistää vastaan. En tiedä, mitä tehdä. Suurin osa minusta haluaa päättää kaiken, sillä en jaksa jokapäiväistä ahditusta ja itsensä uneen itkemistä. En jaksa elää sen tunteen kanssa. Tunteen, joka sanoo, ettei minulla ole tulevaisuutta. Kuitenkin pieni osa minusta haluaa pitää yhä kiinni. Ei itseni, vaan muiden takia. En haluaisi tuottaa sitä tuskaa läheisille, kun olen nähnyt mitä läheisen itsemurha oikeasti aiheuttaa.
Monet ajattelevat, että itsemurha on itsekästä. Se on totta, mutta miksi myöskään elää ja kitua vain muiden takia. Ei se ole elämää. Harva tekee elämässään kaiken muiden takia, vaan yleensä asiat tehdään oman itsensä vuoksi. Itsemurha on itsekästä, mutta myös erittäin rohkea teko. Sitä rohkeutta en ole vielä saanut itseeni kasattua. Raukkamaista on elää koko elämänsä muita miellyttäen. Jokaisen tulisi saada tehdä omaa elämäänsä koskevat päätökset itse. Ei muiden tarvitse hyväksyä kenekään itse aiheuttamaa kuolemaa, mutta jokainen voisi edes yrittää ymmärtää mitä se toinen mahdollisesti on käynyt elämässään läpi. Ei kaikilla riitä voimia, eikä halua pitää yllä positiivistä ajattelutapaa ja puskea vastoinkäymisten läpi onnellisuuteen. Mutta miten kertoa tämä kaikki läheisille. Äidille ja isälle, jotka ovat varmasti toivoneet jotain aivan muuta kuin masentunutta ja itsetuhoista tytärtä. Olen varmasti pettymys vanhemmilleni. Ja olen pahoillani siitä...
I'm so sorry for not being that daughter you've alwasy wanted me to be
älä ajattele että elät vain muiden takia. Entä jos eläisit itsesi takia?
VastaaPoistaTiedän tilanteesi, olen ollut samassa. Monet kerrat junaradan virellä, ja antanut junan mennä ohitse.
Olin silloin toivoton, enkä ajatellut minkään kääntyvän paremmaksi, oikeasti ajattelin hyvin samalla tavalla kuin sinä!
Ja nyt seurustelen ja yritän parantua syömishäiriöstä, olen itse itselleni esimerkkinä siitä, miten asiat voivat muuttua paremmaksi :)
Voimia <3
En tiedä miksi eläisin itseni takia, kun tässä maailamssa on vain yksi asia mitä haluan tehdä ja olla, ja se on luultavasti mahdotonta. En usko asioiden paremmaksi muuttumiseen ja vaikka uskoisinkin, sillä ei ole väliä enää siinä vaiheessa kun olen poistunut tästä maailmasta.
PoistaKiitos siitä, että jaksat aina yrittää auttaa, vaikka olenkin tällainen toivoton tapaus <3
Mulla on niin samankaltaisia ajatuksia kuin sulla. En jaksaisi elää, mutta jotenkin sitä vaan kituuttaa täällä muiden takia. Äiti on sanonut mulle, että jos tapan itteni ni hän lähtee kyllä perässä. Mä en vois tehdä sitä mun äidille, mutta silti mul on niin palava halu kuolla. Yritän ajatella, että on tässä elämässä muutakin syytä elää, en tosin keksi muuta kuin laihduttamisen, mutta on sekin yksi syy, koska en halua kuolla lihavana. Tää ei nyt ollu kauheen tsemppaava kommentti, mutta oikeesti mä toivon, että sä löytäisit jonkun syyn miksi elää. En halua, että joudut päättää elämäs ennen aikoja.
VastaaPoistaSulla ei tarvii olla voimia puskee ittees ongelmien ja synkkyyden läpi, sä tarviit siihen apua. Sun pitää antaa osa sun harteilla olevasta painosta muiden huoleks, sun täytyy hankkia apua, jotta selviät ja jaksat seuraavaan päivään. Oikeesti se auttaa, kun löytää jonkun ihmisen jolle voi puhua. On se sitten perheenjäsen, ystävä tai terapeutti. Kyllä sä tuut selviimään kunhan uskallat hakea apua. Vaikka mä en usko sanontaan kaikki mikä ei tapa vahvistaa, niin oon silti sitä mieltä, että vaikka se ennemminkin hajottaa, niin se ei tarkoita, etteikö kuopasta voisi päästä ylös. Siihen vaan tarvii auttavaa kättä, silloin kun omat voimat ei riitä.
Voimia, sä olet arvokas ja tärkee ihminen. <3
En jaksa hakea apua, kun mulla ei ole mitään halua tai voimia edes yrittää päästä tästä suosta ylös. Ja tiedän, että puhuminen auttaa ja mulla oli vielä vähän aikaa sitten sellaienn ihminen. Siitä tuli mulle aivan hiton tärkeä ja sitten se varmaan kyllästyi muhun eikä nyt olla puhuttu todella pitkään aikaan. Jo pelkästää siitä aiheutuva ikävä ja ahdistus estää mua hakemasta apua ja kiintymästä taas uuteen ihmiseen, joka kuitenkin taas lopulta katoais mun elämästä...
PoistaKiitos, voisinpa uskoa sen <3
Niin samoja ajatuksia... Ajatuksia mitä ei periaattessa saisi olla, ja mitä multa ainakin nyt kahden hyvän ystävän avulla yritetään saada poies. Kyllä säkin vielä pääset elämään oikeaa elämää <3 En voi muuta kuin ihailla sun kirjotustas, koska ite en olisi pystynyt noin selkeästi ilmaisemaan tunteitani..! Voimia paljon <3
VastaaPoistaKiitos<3, en mäkään tätä blogia aloittessani osannut kirjoittaa mitenkään kovin hienosti, kunhan vain halusin purkaa ajtuksiani. Vie aikaa, että oppii ymmärtämään mitä oikeasti tuntee, enkä mä vieläkään aina ymmärrä, josku harvoin vain...
Poista