Joskus minulla oli unelma.
Tiesin, mihin ammattiin halusin aikuisena ja mitä halusin tehdä koko elämäni ajan.
Tein kaikkeni sen eteen, jotta mahdollisuudet olisivat olleet parhaimmat mahdolliset.
Unelmoin ja kuvittelin itseni urani huipulla. Tunsin, että kaikki oli mahdollista.
Sekin otettiin pois.
Puuttuvan fyysisen ominaisuuden vuoksi, ei ole mitään mahdollisuuksia päästä sinne, mistä aina haaveilin. Ei ole mitään järkeä edes yrittää, kun se ei ikinä tule "parantumaan". Vaikka olenhan minä yrittänyt. Treenannut ja treenannut, mutta silti mikään ei ole muuttunut.
Joskus on pakko luovuttaa, koska miksi tavoitella jotain mahdotonta?
Niinpä päätin antaa periksi...
Mutta en halua tehdä mitään muuta.
Ja se sattuu, kun tietää että kaikki on toivo on menetetty. Sattuu myöntää, ettei elämälläni ole enää tarkoitusta. On vain kuoleman odottaminen.
Kaikki tuntuu tyhkältä ja merkityksemättömältä. En halua tehdä mitään. En halua enää elää.
En jaksa elää tyhjää elämää.
Mutta tämä hetki ei ole oikea itsensä tappamiselle.
Pitää vain odottaa. Ja laihtua olemattomiin.
Jossain vaiheessa tulee se oikea hetki. Kun tiedän, että nyt on minun aika mennä.
En tiedä, kuinka kaukana tulevaisuudessa se on, mutta tiedän, että se odottaa minua siellä. Toivon, ettei kaukana. Ehkä kuitenkin vielä hetken aikaa pystyn hengittämään. En kuitenkaan elämään, sanan oikeassa merkityksessä. Kunhan vain olen. Vielä hetken.
Kuolema on kaunis. Se on helpotus ja päätös loputtomalle tuskalle. Se tekee meistä vapaita.
kuolema ei tee sinusta vapaata, vain sinä itse voit tehdä sen. Kuolema vain sinetöi sen, ettet enää koskaan voi muuttaa mitään, ettet saa asioita enää paremmaksi, elämä loppuu siihen, että peruuta hiukan ja mieti aikaa mikä on tämän hetken ja kuoleman välissä ja mitä kaikkea hienoa voit sinä aikana kokeakkaan :)
VastaaPoistavoimia <3
Mä uskon kuoleman vapauttavan, koska sen jälkeen mikään ei enää merkitse mitään. Ei tarvitse ajatella eikä tehdä mitään ja mikä parasta ei tarvitse enää olla olemassa.
PoistaKiitos <3
eikö se sitten ole vain puhdasta luovuttamista? siis ei pahalla... tarjoon vaa toista näkökantaa... :/
PoistaOn, mutta ei kannata taistella jos ei oo mitään mahdollisuutta voittaa... Tai mä ainakin ajattelen niin. Eihän se luovuttaminen mikään ylpeyden aihe ole, mutta tuntuu etten vain jaksa enkä halua enää elää...
PoistaSamaistuin niin paljon. Mulla on unelma, haluan menestyä tässä ja olla huipulla. Mutta mua ei ole luotu tätä varten, niinkuin sullakin, multa puuttuu fyysisiä ominaisuuksia joita menestyminen tarvitsisi. Mutta mä en luovuta, mä yritän ja yritän ja korvaan kaiken treenaamalla. Hulluksiahan tämä menee jo mutta mä saavutan viel ä mun tavotteet. Uskon et aäkin pystyisot siihen
VastaaPoistaJos tietäisinkin, että treenaaminen auttaisi, en luovuttaisi. Mutta tämä todella oleellinen fyysinen ominaisuus puuttuu multa kokonaan, enkä sitä koskaan voi saadakaan. Tän takia mä en voi päästä huipulle ja koska se on ainoa asia, mitä tältä elämältä haluan, että niin...
Poista