Olen tyhjää täynnä. Tällä hetkellä en tunne mitään. Se on helpottavaa. Ei tarvitse olla ahdistunut. Ei tarvitse muuta kuin olla. Hengittää kerta toisensa jälkeen. Välillä pitää pientä taukoa ja muistella miltä hapen puute tuntuu. Kokeilla kuinka pitkään pystyy olemaan hengittämättä. Sillä tavalla ei kuole, mutta voi melkein kokea kuoleman tunteen. Aivan kuin elämä olisi pienen hetken omissa käsissä, hallinnassa. Kuin voisi vain päättää, elääkö vai eikö. Se on myös melkoisen vapauttavaa.
Maanantaina on aika polille, nyt viimeinkin lähemmäksi. Pelottaa hieman, millainen ihminen siellä on vastassa. Turha sitäkään on varmaan murehtia. En luultavasti pidä hänestä kuitenkaan. Enkä luultavasti opi luottamaan tai pysty purkamaan ajatuksiani. En jaksa ajatella sitä nyt. Nyt vain olen olemassa, ilman mitään tuntemuksia. Ei kipua, ei surua, ei ahdistusta, ei iloa, ei sitten mitään. Aika pysähtyy hetkeksi ja on vain tyhjyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä jälkesi tähän blogiin?