Taas yksi turha päivä lisää. Koko päivän olen maannut sisällä, lukuunottamatta aamupäivällä tehtyä lenkkiä. Ja sielläkin kulutin vain reilut 400kcal. Sen jälkeen istuin sängyllä ahdistuneena, odottamassa milloin käsketään syömään. Vihaan viikonluppuja. Vihaan yhteisiä aterioita. Vihaan ruokaa. Laskin, että päiväruoalta kertyi varmasti melkein 300kcal. Inhottavaa. Miksi se tuntuu niin suurelta määrältä, kun hyvin tiedän ettei se sitä ole. Varsinkaan kun se luultavasti jää ainoaksi asiaksi, mitä tänään syön. Silti en haluaisi syödä niin paljoa.
Ostin kaupasta monta pakettia lämminkuppi-keittoja, joissa joka annoksessa on korkeintaan 100kcal. Rajasin kuitenkin niidenkin syömisen. 1 annos per päivä. Ja tavoitteena on, etten mitään muuta joudu syömään.
Voisitko joku päivä laittaa kuvia sun vartalosta? :)
VastaaPoistaVoisin harkita, kun ensin saan vielä ainakin pari kiloa painoa alas päin, ja toivottavasti siihen ei mene kauaa :)
PoistaLuin tätä sun blogia suu auki. Järkytyin, hämmennyin, kaikkea, en tiiä mitä pitäs ajatella. Mun mielestä kenenkään ei pitäis elää tuolla tavalla. Sää oot nuori, täydellinen omalla tavallas, kaikki on. Sulla on elämä edessä. Sun onnellisuus ei riipu sun koosta, ei todellakaan. En tarkota ettet sais laihduttaa, mutta sen vois tehä sitä jollakin muulla, terveellisemmällä tavalla. Jos hyväksyt ittes, kaikki muutki hyväksyy. Sää oot nuori. Nauti siitä vielä, kun voit. Kohta huomaat että oot vanha ja koko sun elämä meni laihduttamisessa ja itsetuhoisissa ajatuksissa. Elä sun nuoruus, hyväksy ittes, oot täydellinen, älä kiduta itteäs sun vartalo ei kestä tollasta. Oikeasti toivon, että tää sais sut miettimään edes vähän. Sitä kaikkea minkä menetät. Sun pitäs nauttia elämästä, oot nuori vaan kerran, vanhana sä kadut tätä. En sun päätöksiin voi vaikuttaa tätä kommenttia enempää mutta pyydän, ajattele. Vielä ei oo liian myöhästä muuttaa sun elämää. Susta voi tulla vielä mitä vaan, jos vaan itse päätät niin. <3
VastaaPoistaMä oon tavallaan pahoillani, siitä ettei mun ajatukset tai teot muutu mitenkään minkään kommentin tai kenenkään sanojen takia. Vaikka kuinka joku hokis, miten täydellinen ja kaikkea mä olisin, en vain voi uskoa sitä. Tiedän, että varmasti katuisin tätä kaikkea, jos eläisin vanhaksi, mutta en usko sinne asti pääseväni. Ja siksi en myöskään välitä siitä, mitä mä itselleni teen, päinvastoin haluan vaan vahingoittaa itseäni aina vain enemmän. Kiitos kuitenkin yritykestä <3
PoistaTajuaakohan nämä "olalletaputtajat" sitä, ettei heidän kommenteistaan ole mitään hyötyä. Siksi ei myöskään kavereista ole kokemuksieni mukaan paskaakaan apua. Olen tosin tyytyväinen, että psykologini on minulle mieleistä keskusteluseuraa. Hän ei yritä lohduttaa, vaan kysyy oikeisiin asioihin liittyen "miksi?" En tosin väitä, että hän parantaa oloa, mutta osaa sitä kärsiä ainakin erilaisista näkökulmista. :) Siksi ajattelen, että jos sinulla on riittävän pakottava ympäristö, niin ei ammattilaisten kanssa jutustelu ole välttämättä pelkästään ikävä asia.
VastaaPoista-anonyymi-tenttaaja (mikäli muistat...)
Eivät varmasti tajua, mutta ei se mitään, kommentteja on aina mukava saada. Ja olet aivan oikeassa, ehkä ammattilaiselle puhumassa käyminen voi olla hyväkin juttu, vaikkei se oloa parantaisikaan :)
Poista