sunnuntai 20. lokakuuta 2013

My thinspiration

Muistan vieläkin miltä tuntui, kun ensimmäisen kerran kirjoitin hakukenttään sanan thinspiration.
Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla, se oli jotain niin inspiroivaa ja kaunista.
Silloin tätä tunnetta riitti luomaan kuvat laihoista, mutta kuitenkin jollain tavalla normaaleista ihmisistä. Ne motivoivat minua laihtumiseen. Halusin näyttää samalta.
 
Perf ♥
 
Nykyään nuo kuvat eivät tuo minulle enää sitä samaa tunnetta.
Kun katson niitä, näen jotain, mikä ei enää riitä minulle.
En pystyisi tätä kenellekään myöntämään, sillä jokin ääni sanoo, että kukaan ei ymmärtäisi.
Ei kukaan elämääni kuuluva ihminen voisi tajuta ajatuksiani.
Se tekee minusta epänormaalin ja monen mielestä sairaan, luultavasti jopa hullun ihmisen.
En olisi ikinä uskonut, että voisin haluta jotain tällaista.
Jos joku olisi minulle sanonut, että tulen ihannoimaan luurangonlaihoja ihmisiä,
olisin varmasti pitänyt tätä ihmistä täysin mielenvikaisena.
Nyt minusta itsestäni on tullut se mielenvikainen.
Ja mikä pahinta, pidän sitä aivan normaalina...
 
Coups de cœur | Tumblr
 
Motivaatio laihduttamiseen katoaa aina välillä.
Se ei ikinä kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö syömisestä seuraisi ahdistusta.
Ehkä olen vain liian väsynyt taistelemaan nälkää vastaan.
En tiedä, mikä se asia on, joka saa minut taas uudestaan motivoituneeksi.
Se saattaa olla se itseinhon määrä, joka on käsittämätön sen jälkeen kun olen syönyt enemmän.
 
Untitled | via Tumblr
 
Aikaisemmin nälän tunne ei ollut mukava.
Monesti kuulee miten ihmiset tuntevat olonsa hyväksi, silloin kun ovat kylläisiä.
Vihaan sitä tunnetta, kun mahassa on jotain.
Se on inhottava, ällöttävä ja todella epämukava olotila.
Se merkitsee epäonnistumista.
Nälän tunne taas on koukuttava ja taivaallinen.
Se merkitsee laihuutta ja puhtatta.
 
Flickr
 
% | via Facebook


6 kommenttia:

  1. Tuo toisena oleva kuva.. Tuossa on vaan jotain niin kaunista ja hentoa ;_; Mua ei pahemmin oo koskaan tuon ensimmäisen kuvan kaltaiset antaneet mitään thinspiraatiota, en tiiä miks...
    Hirmusesti jaksamista siulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mulle anto alussa muttei enää yhtään.. Kiitos <3

      Poista
  2. Jotkut tykkää tosi hoikista naisista, jotkut tykkää tosi lihavista naisista. Mut miksi just sun pitäisi olla myös joku luuranko, etkö voi vain ihailla sitä miltä joku toinen näyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se riitä, mä haluan myös näyttää siltä..

      Poista
  3. voitko tehdä postauksen laihdutus vinkeistä, tällasille amatööreille... ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en yleensä enää anna laihdutusvinkkejä, mutta voin hieman siihen liittyen tehdä postauksen vaikka siitä, miten itse laihdutan ja mitä keinoja käytän. Sillä tavoin en suoranaisesti kannusta ketään samaan.

      Poista

Jätä jälkesi tähän blogiin?