Taas uusi, täysin merkityksetön päivä. Huomaan nukkuneeni harvinaisen pitkään.
Käsi on hieman kipeä eilisillan jäljiltä. Kyllä, viiltelin taas, ja monta kertaa.
Hyvä, että kipu jatkuu vielä seuraavanakin päivänä. Se tuntuu oudolla tavalla aika hyvältä.
Olen varmaan aivan sekaisin...
Nousen hitaasti sängystä.
Vedän paksun hupparin päälleni ja menen ulos tupakalle.
Ulkona on kylmä. Kaikki on huurteessa, mikä on tavallaan kaunista.
Jos siis pitäisin talvesta tai kylmyydestä ylipäätään. Talvi on yhtä tuskaa.
Koko ajan on kylmä, eikä auta vaikka pukisin miten paljon vaatteita tahansa.
Minulla on nyt jo toppatakit käytössä ja niiden alla miljoona vaatekerrosta.
En todellakaan tiedä, miten tulen selviämään kun kunnon pakkaset alkavat.
Kumpa voisin karata jonnekin.
Lähteä pakoon kaikkea tätä kylmyyttä ja näitä ihmisiä, jotka vaativat aina vain enemmän.
Vaikka vihaan yksinäisyyttä tietyllä tavalla, antaisin mitä vain, että voisin nyt päästä paikkaan salaiseen, josta kukaan ei minua löytäisi. Voisin olla aivan yksin näiden ajatusteni kanssa.
Voisin vain olla, tekemättä ja ajattelematta mitään. Tai sitten voisin harkita ottavani mukaan jonkun. Jonkun joka ymmärtää ja jolle ei tarvitsisi selitellä mitään.
Jonkun joka osaa olla vaatimatta minulta yhtään mitään.
Niin, lista ei ole kovin pitkä.
Onko tällaisia ihmisiä edes olemassakaan?
Eristäytymisen kaipuu on minullakin aika vahvana mielessä. Jos uskaltaa uhrata ajatuksia tulevaisuuteen, sieltä ei tunnu löytyvän pakopaikkaa. Ei tule edes työpaikkaa mieleen, jossa voisi todella toimia yksin. Ajatus tuntuu aika raskaalta. "Ei maailma minun vuokseni käy muuttumaan, eikä sinunkaan." Pitäisi siis itsessä tapahtua muutos... Muutos elävästä kuolleeseen poistaisi huolet. :)
VastaaPoistaMinä olen kerran viillellyt. Se helpottaa, mutta jäljet pysyvät aika pitkään. Piti selitellä ihmisille. :( MInulle tuli viiltelystä yllätyksenä se, että veistä pitää painaa aika kovaa, että näkee vapauttavaa verta. Olen viiltelyn sijaan purrut itseäni, koska se ei jätä jälkiä niin pitkäksi aikaa kuin viiltely ja se sattuu enemmän. Puremisessa on tosin todella vaikea saada veri valumaan. Viilteletkö sinä jollakin keittiöveitsellä, vai onko sinulla joku oma patentti sitä varten?
-Anonyymi-tenttaaja
Olet niin oikeassa. Viiltelystä jää kyllä aika ikävät jäljet, mutta ei sitä siinä tilanteessa ajattele kun on tarpeeksi paha olo ja mulla on semmoista öljyä minkä pitäisi poistaa arpia. Pureminen on juuri sen takia huono, kun mun ainakin tarvitsee myös nähdä verta, jotta se auttaisi mahdollisimman paljon. Ja mulla on oma taskuveitsi, jota käytän, joskus olen tosin myös käyttänyt keittiöveitsiäkin..
VastaaPoistaMukava huomata, että sinä panostat harrastuksiisi! :) Auttaako se öljy lainkaan?
PoistaTaisit jossain tekstissä mainita olevasi ehkä haluton/kyvytön puhumaan ammattilaisille huolistasi. Kuitenkin olet vastannut minulle kaikkiin esittämiini kysymyksiin. Johtuuko se siitä, että tässä kirjoitat vastauksesi (vieläpä kasvottomalle henkilölle) ja siten saat aikaa miettiä niitä? Vastauksistasi ja teksteistäsi näkee, että sinä olet kykenevä miettimään, etkä ota asioita itsestäänselvyyksinä. Väittäisin, että sinä olet mielenkiintoinen keskustelukumppani, jolle voisi olla hyötyä esim. psykologista. Äläkä pelästy, että minä painostaisin sinua hakemaan hoitoa. Tarkoitukseni oli esittää arvaukseni siitä, että olet kenties syvällisempi ihminen kuin moni muu.
Tämä oli olevinaan kehu, joten koita olla kääntämättä tätä mielessäsi sellaikseksi, että syytät itseäsi tästä jotenkin. :)
-Anonyymi-tenttaaja
Kyllä olen sen öljyn huomannut auttavan, vanhemmat jäljet ovat sen ansiosta melkein kokonaan kadonneet.
PoistaKyllä tosiaan on paljon helpompaa vastata kysymyksiisi näin kirjoittaen, juurikin siksi että saan aikaa miettiä mitä vastaan. Kun joku kysyy samoja asioita kasvotusten, menen aivan lukkoon eikä ajatus kulje ollenkaan kun joku tuijottaa siinä edessä ja odottaa vastausta. Lisäksi en pysty sanomaan samoja asioita ääneen kuin mitä tänne blogiin kirjoitan. En osaa sanoa onko psykologille puhumisesta mitään hyötyä jos en saa oikeita asioita itsestäni ulos.
Kiitos, olen itsekin huomannut olevani todella syvällinen, joskus se vain on huonokin asia. En osaa ottaa asioita kovin kevyesti, kun rupean aina ajattelemaan aivan liikaa..
Helpostihan ajattelulla ajaa itsensä epätoivoon. Minun on vain helpompi arvostaa henkilöä, joka ei hae vain helppoja ratkaisuja ja halujensa täyttymistä.
PoistaTuosta "...näitä ihmisiä, jotka vaativat aina vain enemmän." Keksitkö sinä vain mielessäsi ihmisille vaatimuksia itseäsi kohtaan, vai luoko joku sinulle aktiivisesti riittämättömyyden tunnetta odotuksillaan? Minun kohdalla itse olin syypää siihen, mutta nykyään en vaadi itseltäni juuri muuta kuin, että pysyy poissa muiden tieltä. Ei toimintani varmastikaan ole viisasta, mutta silläkin voi paikoin kiertää niitä nyppylöitä. :) En tiedä miksi sitä tuntee itsentä taakkana muille hyvin pienistä asioista, vaikka kuinka vaakuutellaan, ettei näin ole. Siksi minun on myös vaikea pyytää ihmisiä toimimaan halujeni mukaisesti. Kai sitä luulee olevansa niin erikoinen, että suhtautuu muihin eritavalla kuin muut sinuun, vaikka se ei varmastikaan pidä paikkaansa. Asioiden tiedostaminen ja niiden käytäntöön soveltaminen ei tässä asiassa minulta onnistu.
Jätin tässä perusteluita/tarkoituksia aika paljon pois. Toivon, että tästä on mahdollista huomata, mitä ajan takaa.
Anonyymi-tenttaaja
Ihan oikeastikin muut ihmiset asettavat mulle paljon vaatimuksia, opettajat haluavat mun hoitavan kouluhommani, mikä on ihan ymmärretävää kuitenkin. Mutta sitten vanhemmat ja osa sukulaisista vaativat että saisin jotain aikaiseksi, hyviä arvosanoja tai sitten mun pitäis löytää töitä ja koko ajan ehdotellaan eri työpaikkavaihtoehtoja. Pitäisi niin ajatella tulevaisuutta ja tehdä kaikkensa sen eteen. Se on ahdistavaa ja on paljon muitakin, jotka vaativat koko ajan jotain ja kuinka niin pitäisi tietää tismalleen, mitä haluan ja mitä aion tehdä. Myönnän kyllä, että lisään vaatimuksia tähän listaan myös itse, luon päässäni mielikuvan, että mitä kukakin haluaa mun tekevän ja sitten otan siitä paineita kun en pysty niitä tekemään. Mä myös tunnen itseni taakaksi, melkeimpä aina, jopa omille vanhemmilleni. Tunnen syyllisyyttäkin kaikesta mitä en ole tai tee ja myös siitä, että olen tällainen sekopää.
PoistaYmmärrän hyvin, mitä tarkoitat, sillä voin tunnistaa itseni tuosta. Ajattelen usein juurikin noin.
Haastoin sut ! > http://nooraducktheponies.blogspot.fi/2013/10/fuck.html
VastaaPoistaKiva :)
Poista