On niin paha olla.
Muutama päivä on mennyt paremmin, olisi pitänyt tietää, ettei se kestä.
Istun koulussa yksin, en kestä nähdä ihmisiä lähelläni.
Joka paikkaan sattuu.
Ahdistaa, tuntuu, etten saa henkeä.
Samalla on niin tyhjä olo.
Ei oikeastaan ole nälkä, silti tekee mieli syödä, mutta ei en voi.
Päässä jyskyttää, huimaa ja jalat ei kanna.
Tekee mieli itkeä, mutta olen kuivunut.
Olen muumioitumassa, katoamassa pois.
Haluaisin niin kovasti päättää kaiken.
Mutta en uskalla tehdä mitään.
En uskalla liikkua.
Silti ulospäin näytän varmasti siltä, kuin olisin aivan kunnossa...
Tekisi mieli huutaa!
Kirkua, miksei kukaan voi auttaa?
Miksei tämä voi jo helpottaa?
Olen aivan loppuun kulutettu.
En jaksaisi tehdä enää ikinä mitään.
Olen viimeiset viikot ollut koko ajan menossa.
Pakonomaisesti tehnyt koko ajan jotain.
Nyt olen niin väsynyt, että nukkuminenkaan ei enää auta.
Olen kuin kuollut, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Tieto siitä, ettei tämä helpota, vain lisää ahdistusta.
En saa levätä.
Miksin olenkaan luvannut tehdä mitään.
En voi enää perääntyä.
En, ellen....sattuisi kuolemaan?
Voi luoja, sattuu niin perkeleesti.
Samaan aikaan on kylmä ja hikoiluttaa.
Ei helvetti, miksi elämä on tällaista?
On niin ikävä jotain.
Jotain, minkä luulin olevan olemassa.
Mutta se olikin vain omaa mielikuvitustani.
Tyhjiä lupauksia, jotka eivät enää merkitse mitään.
Miksi meninkin uskomaan niihin?
Vannon, etten enää koskaan anna itseni kiintyä mihinkään näin syvästi.
Rankkaa...
VastaaPoistaVielä, jos pitää olla jatkuvasti menossa. Minulla meni viime syksy ja oikeastaan talvikin sängyssä. Olin makuuasennossa 20+ tuntia päivässä. Jos ei olisi riippuvainen kahvista ja tupakasta, niin olisin makoillut vielä tunnin enemmän. Silloin kun on oikein paha olla, ei oikein pysty tekemään mitään, joten ahdistusta ei pääse karkuun. Minulla meni monta kuukautta siten, että en kyennyt kuuntelemaan musiikkia tai "harrastamaan" mitään muutakaan. En ole ihan varma mitä silloin tein, tujoitin kattoa varmaan. Se on sumuista aikaa.
Nyt en ole varmaan puoleen vuoteen ollut niin surkeana. Vaikea sanoa, mitä tekijät ovat auttaneet. Ehkä lääkkeet, ehkä psykologi, ehkä "loma"...
Parin viimeisen tekstin perusteella tuntuu, että joku ihmissuhde ei ole mennyt toivotulla tavalla. Jos näin on se varmasti lisää tuskaa melkoisesti. Minä olen ollut huono pitämään ihmissuhteita yllä viime vuosina, joten niiden puuttumisen/vähäisyyden ansiosta ei tullut ylimääräistä tuskaa. Lähinnä sekin oli sitä rujoa tyhjyyttä.
Mene puhumaan jollekin, joka sanoo, että: "Kyllä se valo sieltä tulee". Raivon täyttämät tapat tämän ihmisen ja häpäiset hänen ruumiinsa. Jospa se auttaisi. Itse en ole sitä kokeillut...
-Anonyymi-tenttaaja
Niin, on mullakin ollut noita jaksoja etten ole mitään pystynyt tekemään. Ehkä olen nyt paremmassa kunnossa kun pitkään aikaan, mutta silti se ahdistus tulee aalloissa ja välillä laumauttaa kokonaan. En tiedä mikä auttaisi, mutta oikeastaan se, että joku hokee miten asiat varmasti paranee, ei ole koskaan auttanut. Oikeastaan päin vastoin masentaa enemmän, kun en pysty siihen itse uskomaan.
PoistaOikein huomasit, on ihmissuhde ongelmia ja vaikken niitä jaksa oikein huoltaa, en silti haluaisi jäädä yksin. Vaikka oikeastaan, tunnen itseni yksinäiseksi väkijoukonkin keskellä...
Tulevaisuuteen uskomiseen kehottavat ovat raivostuttavia... Samoten erään tuttuni kaltaiset hyvien neuvojen antajat: "Sinun pitää vain opetella pitämään itsestäsi." Sana "vain" saa sen kuulostamaan erittäin helpolta, vaikka se tuntuu mahdottomalta, jopa asialta johon ei voi itse edes vaikuttaa. Voisi yhtä hyvin sanoa, että ei tarvitse kuin voittaa lotossa, niin asiat näyttävät jo vähän paremmilta.
PoistaMinusta on erittäin vaikeaa olla yksin yksinäinen. Tuntuu, että mitä suurempi joukko, sitä helpompi on olla yksinäinen. Siksi mielelläni vietän aikaani enintään kahden ihmisen kanssa kerrallaan. Suuremmassa ryhmässä on todennäköisempää löytyä edes kaksi äänekkäämpää henkilöä, jotka vievät keskustelun asioihin, jotka tuntuvat täysin tyhjänpäiväisltä. Silloin tuntee, että olen yksin tässä joukossa, johon en kuulu.
-Anonyymi-tenttaaja
Nimenomaan, aivan kuin se olisi helppoa ja edes mahdollista. Mä tunnen itseni yksinäiseksi aina, olin sitten yksin tai muiden keskellä, mutta on tuossa sinunkin teoriassasi perää...
PoistaToivon sulle kaikkea parasta, mä rakastan sua joten sun ei tarvii kuolla!<3
VastaaPoistaKiitos♥, kyllä mun tarvii...
Poistakun luin tätä tekstiä aloin miettiä et hetkonen toi on ihan suoraan kun mun suusta, täysin samaa mieltä KAIKESTA mitä kirjoitit! ihana blogi <3
VastaaPoistaSe on ihana tunne kun joku tuntematon osaa kirjoittaa juuri ne sanat joita itse ajattelee, mutta kiitos♥
Poista