Jokainen tietää varmaan sen tunteen, kun haluaa elämäänsä jonkun, joka ei halua siihen kuulua. Jos kiintyy johonkin ihmiseen niin paljon, ettei osaa päästää irti vaikka toinen ei osoita millään tavalla kiinnostusta sitä ihmissuhdetta kohtaan, on jo hyvää vauhtia matkalla alas päin. Miten aina tulee kiinnyttyä väärään ihmiseen?
Olen kokenut noita tilanteita monesti, aivan liian monta kertaa. En jaksa enää yrittää. Jos joku haluaa kuulua "elämääni", hän saa myös tehdä jotain sen eteen. En jaksa roikkua kiinni ihmisessä, joka ei halua olla yhteydessä. Myönnän, se tuntuu pahalta. Ja joidenkin ihmisten kohdalla unohtaminen saattaa olla jopa mahdotonta. Mutta aion esittää välinpitämätöntä, vaikka sattuisi miten paljon. Rakkaus ja kaikki muukin on yliarvostettua. Yksin tänne synnytään ja yksin täältä lähdetään.
Huomenna taas aika polille. En haluaisi mennä. Ei kiinnostaisi yhtään puhua mistään. En ole juttutuulella. Enkä halua kertoa asioistani sille hoitajalle.
Vihaan rakkautta. Toivon että sitä ei olisi.
VastaaPoistaSama, kaikki olisi paljon helpompaa ilman sitä.
PoistaPolilla on perseestä. Itte aina kerron vaan sitä mitä päättelen et hoitajat haluu kuulla. Yleensä ne innostuu ja molemmille jää hyvä mieli. Hoitaja luulee auttaneensa ja mä luulen huijanneeni.
VastaaPoistaJoo, niin mäkin oon alkanu tehdä, ja toimii!
PoistaTeillä lienee aika rankka tarve miellyttää muita, jos pitää hoitajille saada parempi mieli hujaamalla. Eikä mikään ihme, jos polilla on perseestä, kun sinne pitää mennä esittämään. Minulla on huomenna psykologikäynti ja se on luultavasti mielenkiintoisin keskustelu sitten viime käynnin. En tosin tiedä onko se hyvä vai huono juttu.
Poista-Anonyymi-tenttaaja
Mä en ainakaan myönnä, mun hoitaja on niin ärsyttävä etten sitä kyllä halua miellyttää. Siksi en myöskään puhu, koska juuri sitä se haluaa. Toivon vain, että jos sanon kaiken olevan hyvin, pääsen sieltä pois. Onneksi sinulla on psykologi, jolle on mukava puhua, mistähän itsekin löytäisin sellaisen...
PoistaVaikea sanoa mistä löytäisit henkilön, jolle voisit avoimesti puhua kasvotusten, koska et ilmeisesti tee sitä kovin mielelläsi. Minulle itseni analysointi on ihan mieluisaa puuhaa ja olen avautunut niin moneen kertaan, että minulla ei ole siinä hirveästi vaikeuksia. Toisinaan kylläkin tuntuu, että minun on vähän liiankin helppo puhua vakavista asioista ja ihmiset saattavat vähän pelästyä.
VastaaPoistaToivottavasti jaksat täällä kirjoittelua/avautumista jatkaa, koska luen mielelläni ajatuksiasi ja vertailen niitä omiini. Olet minulle ainoa, jolta on saanut jotain vertaistukeen verrattavaa. Ehkä sinäkin saat tästä jotain irti.
-Anonyymi-tenttaaja
Nimenomaan, en oikein osaa sanoa ajatuksiani ääneen. Kirjoittaminen on paljon helpompaa ja onneksi minulla on tämä blogi jonka kautta pystyn paljon asioita purkamaan, enkä tosiaan aio lopettaa, ellei ole aivan pakko.
PoistaJa kyllä täytyy myöntää, että tuntuu ihan hyvältä kun joku ymmärtää näitä asioita :)