maanantai 30. syyskuuta 2013

I can see it in your eyes

Ruokapäiväkirja:

Aamupala: kurkkua n. 10kcal
Päivällinen: ED green light 40kcal
Iltapala: kahvia, maitorahkaa ja raejuustoa n. 140kcal

Yhteensä: 190kcal

Ei kannata toivoa mitään. Toivoessa alkaa uskoa, että toive voisi toteutua. Se aiheuttaa vain pettymyksiä, sillä harvoin toiveet käyvät toteen. Elättelin toiveita, että huono onneni voisi vihdoin kääntyä paremmaksi. Mutta kuten yleensä, sain pettyä kun kaikki menikin pieleen. Mitään ei tapahtunutkaan ja elämä jatkuu samanlaisena, jos jatkuu ollenkaan. Ainakin minulla on laihduttaminen. Tiedän, että laihuus ei tuo minulle mitään, se ei paranna oloani. Mutta haluan jatkaa tätä siitä huolimatta. En osaa lopettaa. Enkä edes halua osata. En aio luopua ainoasta asiasta, jota pystyn elämässäni kontrolloimaan.

Tämä oli hyvä päivä. Kulutin reilusti ja söin vähän. Se saa minut tyytyväiseksi. Sen sijaan, että jäisin sängynpohjalle makaamaan, käytän päivän kaloreiden kuluttamiseen. Jos vain voimat riittävät. Kytken päälle välinpitämättömyys vaihteen ja pusken läpi päivä kerrallaan. Siihen asti, kunnes kuolema ottaa omakseen. Mikään ei tunnu enää miltään. Parempi sekin, kuin loppumaton tuska ja ahdistus. Oloni on tyynen viileä.

Tiedän, ettei tämä vaihe kestä ikuisesti. Kohta taas makaan lattialla ja haukon henkeä. Mutta taistelen sitä vastaan. En anna itseni tuntea mitään. En iloa, en surua, en mitään. En välitä mistään, teen vain sitä, minkä osaan. Ratsastan ja kulutan kaloreita tallihommissa. En välitä koulusta, se ei anna minulle mitään. Toimin kuin kone ja vietän päivät talleilla. Enkä syö. Saa nähdä, milloin kroppa pettää, mutta en välitä siitäkään.


2 kommenttia:

  1. Hei, voisiko sinun knssa jutella jossain olisi tosi kiva sillä seuraan sinun blogia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sähköpostilla wannawalkaway@gmail.com tai kikistä löytyy nimellä milayh :)

      Poista

Jätä jälkesi tähän blogiin?