Kai mä hengitän...

Eilinen oli kaukana mukavasta päivästä. Mahakipua ja palelemista. Ja tietysti pakkosyöttöä. Aamupäivän onnistuin pysymään alle 100kcal, mutta pian koittikin se aika, jolloin piti mennä syömään. Hesburger, mikä muukaan. Ensin täytyi jonottaa monta kymmentä minuuttia ja koko sen ajan mietin hätäuloskäyntiä tästä rasvaista ruokaa ja syöviä ihmisiä täynnä olevasta paikasta. En keksinyt. Pakko oli jotain ottaa, joten otin salaatin, 219kcal. En saanut syötyä edes kaikkea, joten kaloreita ei tullut onneksi edes sitä 200. Mutta mahakipu syömisen jälkeen oli karmea. Ja se kesti melkein koko loppupäivän, päätin siis olla syömättä sen välttämiseksi. Kotimatkalla pysähdyttiin abc:lle, yllätys yllätys syömään. Kuinka usein ihmiset oikein syövätkään? En ollut edes vielä toipunut edellisestä kohtaamisesta ruoan kanssa, joko taas pitäisi aiheuttaa uutta ahdistusta itselle? Onneksi "ei tee mieli" meni läpi ja riitti, että söin hesestä salaatin mukana tulleen pienen patongin, jossa oli ehkä reilu 100kcal. Oikeastaan esitin syöväni, söin hieman ja heitin loput roskiin. Koko päivänä kaloreita kertyi siis reilut 300. Liikaa, mutta huonolla tuurilla olisi voinut kertyä enemmänkin...

 

Olen oikeastaan aika tyytyväinen viikon tuloksiin. Voisin vaikka hyppiä riemusta, mutta en hypi sillä mikään muu ei sitten olekaan hyvin. Muuten ei ole aihetta juhlaan, ei sitten minkäänlaista. Viime tiistaista paino on laskenut yli 3kg. Luultavasti enemmänkin, mutta tarkan luvun saan tietää vasta muutaman päivän päästä, sillä nyt on se aika kun paino on ainakin kilon normaalia korkeammalla. En malta odottaa, sillä pitkään aikaan paino ei ole ollut näin alhaalla. Ja olen varma, että se jatkaa putoamistaan. Niin, että pian näen nelosella alkavan luvun.

Tänään en ole syönyt mitään. En luultavasti syökään, sillä en koe sille minkäänlaista tarvetta. En halua syödä enää koskaan, mitään... Pelkään vain, että joku estää sen. Voin laittaa vastaan, mutta silloin asiasta tulee julkinen, enkä usko haluavani sitä. Onneksi on vielä aikaa miettiä, millä estän sen kaiken. Matkaa on vielä siihen, että mut alipainon takia raahataan hoitoon. Tai ehkä se ei olekaan kovin kaukana tällä vauhdilla... Ehkei kuitenkaan vielä ensi viikolla, mutta entä sitä seuraavalla...?

 



 

Päivät ovat liian pitkiä. Illat ovat liian pitkä. Yöt ovat liian lyhyitä. Haluaisin yön jatkuvan loputtomiin. Voisin vain nukkua ja unohtaa kaiken muun. Ei tarvitsisi syödä koskaan. Haluaisin tehdä sen ilman, ettei tarvitsi selitellä muille mitään. Selittää, miksi en halua nousta sängystä. Miksi en halua syödä. Miksi haluan kuolla pois. En osaa selittää, eikä kukaan ymmärtäisi. Olen viallinen. Vialliset tuotteetkin palautetaan kauppaan, miksei minua palauteta sinne, missä en ollut olemassa?