Mä olen luovuttaja. Vaikeinta on sen myöntäminen. Mä olen aina ajatellut, että mä en luovuta ja taistelen vaikka viimeseen asti. Mutta nyt mä olen huuomannut, että en osaa muuta kuin luovuttaa. Mulla ei riitä voimat taistelemiseen. En jaksa enää pistää vastaan.
Syön, kun tulee nälkä, tai viimestään illalla kauheen määrän.
Haluan viheltää pelin poikki heti, kun tulee vastoinkäymisiä tai ongelmia.
Jos elämä ois helppoo, sä oisit vain pelkkä paskiainen.
Jos elämä ois helppoo, sä olisit paha ihminen.
Helposti vihattava, heikomman lyöjä.
Helposti vihattava, heikomman lyöjä.
Viime päivinä oon miettiny irti päästämistä.
Pitäisikö jättää kaikki vanha taakse?
En tiedä pystynkö siihen. Pystynkö sietämään stä ahdistusta, joka siitä seuraa?
Poissa silmistä, poissa mielestä.
Ton pitäisi toteutua ja mun pitäisi oikeasti olla näkemättä yhtä ihmistä.
Pitäisi vaihtoo/lopettaa koulu, koska nään sitä siellä melkein päivittäin.
Pitäis päästää irti kaikesta, joka vaan muistuttaakin siitä ihmisestä.
Pitäisi varmaan vaihtaa maisemaa.
Hankkia uusi elämä.
Tai päättää se...
<3 <3
VastaaPoistamulle tuli täs sellanen juttu mielee et; mitä oot mieltä sellasist laihoista ihmisistä (rasvaprosentti alhane), joilla kuitenki on lihaksii? jos oon oikein ymmärtäny, sulle on melkeepä ihan sama millasii muut ihmiset on, mut aattelin kysästä. esim jos jalat ei oo mitkään tikut, mut niissä ei oo rasvaa melkee ollenkaa.
VastaaPoistaNiinkun sanoit, muut saa olla millasia haluaa, mutta ite henkilökohtasesti en haluis mitään lihaksia kovin paljoa vaikka rasvapronsentti olisi kuinka alhainen. Tietysti vähän pitää niitä lihaksiakin olla, mutta rajansa kaikella. Esimerkiksi fitnessmallit on mun mielestä inhottavan näkösiä ja kyllä mä mieluummin ottaisin kapeat jalat kuin lihaksikkaat.
PoistaKuinka kauan sulla on ollut niin paha olo kuin mitä blogissasi kerrot? Aina/lapsesta asti/teinistä asti/jostain tietystä tapahtumasta lähtien...? Näitä asioita kannattaa pohdiskella. Sillä syömishäiriön taustalla on aina tai ainakin yleensä masennus/ahdistushäiriö/paniikkihäiriö/epävakaa persoonallisuushäiriö tms, ja nämä asiat saattavat aika paljonkin erota toisistaan ja kun saa selville mikä itseä vaivaa, oppii myös ymmärtämään itseään paremmin.
VastaaPoistaJa vaikka et haluaisikaan saada apua kehonkuvaasi tai syömiseen liittyvissä asioissa, niin sinuna menisin silti johonkin puhumaan ihan vain pahasta olostasi. Melkein kaikissa paikoissa saa mennä puhumaan ihan anonyymisti. Tekee hyvää päästellä höyryjä ja puhua mitä sielu sietää jollekin ulkopuoliselle ihmiselle.
Itse olen aina kokenut olevani heikko sillä olen niin herkkä, ja olen aina pitänyt sitä huonona asiana. Olen täynnä tunteita ja pienestä asti monet asiat ovat ahdistaneet, itsetunto ollut huono jne. Näistä johtuen syntyy sitten kaikenlaisia muitakin ongelmia. Terapian kautta ymmärsin, että minulla on ahdistushäiriö, ja on monia keinoja, joilla sitä voi helpottaa (en tarkoita lääkkeitä sillä itse en niihin koske, vaikka joillain saattavat toimia). Luultavasti synnytyksen aikaisen hapenpuutteen johdosta syntynyt sekä tuo ahdistushäiriö että myös ADD (keskittymishäiriö johon liittyy lamaantunut olo).
Ainakin tiedän nyt, että en ole itse aiheuttanut kyseisiä ongelmia ja että olen tavallaan niiden "uhri". Liika diagnoosiin tuijottaminen voi olla hyvin huono asia, mutta nyt ainakin tiedän, etteivät mielialavaihteluni, masennus ja ajoittainen haluttomuus elämää kohtaan ole mitään tyhmyyttä tai motivaation puutetta, vaan asioita joiden kanssa olen syntynyt. Suurin osa jutuista kuitenkin on aina geneettisiä tai niihin on vähintäänkin geneettinen taipumus - syömishäiriö on yksi näistä.
Toisin sanoen, kun opin enemmän omasta tilastani ja siihen liittyvistä taipumuksista, en enää syytellyt itseäni erinäisistä asioista.
Ja tajusin myös, että vaikka minun aivokemiani väittäisivätkin välillä, ettei maailmassa ole mitään nähtävää ja että kaikki on paskaa, niin se on aivojeni luoma harha eikä mikään tosiasia. Ja että tuosta harhasta voi päästä eroon.
Mun itsetunto on ollut huono jo ihan pienestä, mutta tätä pahaa oloa ja ahdistusta on kestänyt n. kolme vuotta. En osaa sanoa mistä tämä kaikki johtuu, ehkä yhdellä ihmisellä on jotain tekemistä asian kanssa, mutta ei siitä sen enempää.
PoistaMä olen niin sekaisin, etten tiedä haluanko puhua vai enkö. En myöskään tiedä hauanko tälle ololle mitään nimeä, koska silloin se tuntuu liian lopulliselta. Tarvitsen ehkä vain aikaa selvittääkseni, mitä haluan, vaikka onhan sitäkin tässä jo ne kolme vuotta ollut...
puhutko sä tässä A:sta (anteeksi jos oon väärässä blogissa, en löytänyt enää sitä postausta hänestä, mutta muistelin että se olit sinä D:)vai jostain pojasta? :/
VastaaPoistatsemppiä paljon! <3
Joo puhun juurikin A:sta. Poistin kaikki siihen liittyvät postaukset, koska yhdessä vaiheessa olisin halunnut kertoa tästä blogista sille, enkä halunnut sen näkevän niitä. En kuitenkaan koskaan kertonut ja luultavasti en tule koskaan kertomaankaan.
PoistaKiitos <3