Everybody hurts someday

Sitä sanotaan, että aika parantaa haavat. Tuntuu mahdottomalta uskoa siihen. Ei se ole totta.

Kipu saattaa hieman helpottaa ajan kuluessa, mutta siihenkin tarvitaan oikeasti todella paljon aikaa. Aina sekään ei auta. On asioita, jotka eivät milloinkaan muutu paremmiksi.

Esimerkiksi läheisen ihmisen menettäminen. Tapahtuu se sitten kuoleman takia, tai vain siksi ettei toinen osapuoli halua olla enää tekemisissä. Ikävä on alussa aivan sietämätöntä. Ajan myötä tulee hetkiä, jolloin tuntuu hieman paremmalta. Mutta mikään aika ei poista sitä tunnetta.

Pitkänkin ajan jälkeen edelleen huomaa välittävänsä. Ajattelevansa päivittäin.

Tärkeän ihmisen unohtaminen on kuin yrittäisi muistaa jonkun, jota ei ole koskaan tavannut.

 

 

 

Mä olen kyllästynyt tähän maailmaan. Teen mitä huvittaa, en jaksa enää välittää. Mä muutan tyylini ja asenteeni niin, ettei mua enää edes tunnisteta. Mä haluan olla erilainen. Jos nyt on pakko olla ollenkaan. Kaiken vain aina pilaa se yksi ja sama asia. Oon niin helvetin läski. Mun laihduttamisyritykset ei toimi. Pitäis tehdä elämäntapamuutos. Syödä terveellisemmin ja paljonpaljon vähemmän. Mitään terveellistä tapaa laihduttaa en vieläkään omaksu, mutta jotain on tehtävä.

 



 

Sitä sanotaan, mennyttä ei takaisin voi saada eikä tulevaa kannata jäädä oottamaan.

Mutta luodin kestävää sydäntä ei oo vielä keksittykään...