Tuntuu, että kukaan ei ymmärrä.
Ei ole ketään, jolle näyttää kuka oikeasti olen.
Masentunut.
Synkkä.
Itsetuhoinen nuori, joka piiloutuu tekohymyn taakse.
Pakko teeskennellä, että kaikki on hyin.
Pelkään, että kukaan ei oikeasti hyväksyisi oikeaa minääni.
Pitäisivät vain laiskana ja huomionhakuisena teininä.
Ehkä mä olen juuri se?
Haluaisin tehdä paljon kaikkea, mutta voimat ei riitä.
Yöllä heräilen, enkä saa nukuttua.
Kai olen sen ansainnut...
Ääni mun päässä sanoo, että mä en kelpaa tällaisena.
Se on oikeessa.
Mun pitää olla pienempi, kauniinpi ja parempi kaikessa.
Mun täytyy olla täydellinen.
Tai lakata kokonaan olemasta.....
Mä en ansaitse onnea.
En ansaitse mitään hevosta.
En ansaitse toteuttaa mun unelmaa.
Varjo seuraa kaikkialle ja hokee miten surkea olen.
Unessa pakenen jotain.
Jotain, joka on paljon nopeampi.
Ei mahdollisuutta päästä karkuun...
Voin samaistua tunteeseen, ettei riitä tälläsenä, kuin on, vaan täytyy just tavotella koko ajan jotakin parempaa ja täydellisempää olemusta itelleen. Se taas vie voimia, eikä enää oikein itsekään tiedä missä mennään ja millanen on... :(( Voimia sulle! <3
VastaaPoistaNimenomaan, tällä matkalla hukkaa itsensä niin helposti ja itsensä uudelleen löytäminen kestää kauan.. :/
PoistaKiitos <3