Tiedän, että tuun menttämään mulle tosi tärkeän ihmisen. Melko pian luultavasti. Vähän aikaa sitten, pelkästään se tieto olisi saanut mut parkumaan kaksinkerroin lattialle. Kuinka monta kertaa oonkin sen takia valuttanut kyyneiletä.
Eilen illalla mä rupesin tätä asiaa vahingossa pohtimaan ja nyt musta tuntuu, että mun pitää itse laittaa välit osittain poikki. Ja mä tiedän, että se sattuu ihan helvetisti. Tiedän sen, vaikken sitä kipua nyt tunnekaan. Normaalisti olisin jo vollottanut ihan täysiä, mutta en enää pysty edes itkemään. Oikeasti, ihan sairasta! Kuulostaa karulta, mutta mä kaipaan sitä henkistä tuskaa. Mä haluaisin tuntea sen. Tuntea edes jotain.
Mä en ole viillellyt pitkään aikaan. Mutta nyt mua himottaa se ihan helvetisti. Kipu. Se on tunne. Haluan sitä. Mutta mä en halua niitä arpia. Entä jos vain löisin itseäni? Satuttaisin ilman jälkiä.
Mä en edes pelkää mitään. Kauhuleffat ei toimi. Ei ole pelkoa kuolemasta. En pelkää kipua.
Mitä mä voisin pelätä?
Voisko joku antaa mulle mun tunteet takaisin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä jälkesi tähän blogiin?