Mä olen sanaton, vaikka mulla olisi niin paljon sanottavaa. En voi kuitenkaan sanoa mitään, en voi olla niin rehellinen. Siksi mä olen hiljaa, mietin miten sen voisin kertoa. Olen sekaisin, kipu tuntuu koko kehossa vaikka se on vain henkistä. Sattuu ja itkettää. En osaa sanoa tai ajatella mitään järkevää.
"Sattuu ja itkettää." Voin uskoa, että ne sanat tiivistävät olosi erittäin hyvin. Tämä blogi on taas vähän aktivoitunut, joten voisin lukea välistä jääneet tekstit, jos osaisi sanoa jotain järkevää. Mitään helpottavaa en osaa kuitenkaan sanoa. Ulkopuolisen kannalta on ihan kiva, että olet vielä elossa.
VastaaPoista-Anonyymi-tenttaaja
Monet ystäväni ovat yrittäneet itsemurhaa, ja esimerkiksi eräs tuttavaperheen poika kuoli 18-vuotiaana (ei itsemurhaan, vaan hänet murhattiin). En voi ymmärtää ajatustasi siitä, että kaikki ovat lakanneet välittämästä sinusta jne. Sinullahan on kuitenkin perhe, ja olen itse vierestä seurannut kuinka monet perheet eivät koskaan pääse yli lapsensa itsemurhasta/kuolemasta. Useasti ihmiset jopa tappavat itsensä perässä, kun eivät selviä lapsensa/sisarensa kuolemasta. Haluatko sitä perheellesi? Uskon, että koska itse et välitä itsestäsi, ja masennuksen sumentamin aivoin et välttämättä tavallaan myöskään enää välitä muista vaan ajattelet että sinulla on täysi oikeus päättää elämästäsi, niin luulet että muutkin ajattelevat samoin. Voin kertoa, että kuolemasi olisi silti osalle läheisistäsi täysin invalidisoiva asia, joka rampaannuttaisi heidät henkisesti ja he miettisivät lopun elämäänsä mitä olisivat voineet tehdä toisin, syyllistäisivät itseään eivätkä voisi enää olla iloisia elämän pienistä ja suurista asioista. En tietenkään tiedä, millainen perhe sinulla on tai mitä he ovat tehneet sinulle, mutta sen tiedän että kaikilla ihmisillä on tunteet. Koska tunnen läheisesti erään ambulanssikuskin sekä hoitohenkilökuntaa, tiedän faktana, että melkein 90% itsemurhayrityksistä epäonnistuu. Vaikka hyppäisit katolta tai ampuisit itseäsi päähän, saatat selvitä hengissä mutta halvaantua/sokeutua tms. Myös pillereillä yritetyt itsemurhat päättyvät usein esimerkiksi sokeutumiseen. Tästä puhutaan mielestäni liian vähän, ja nuoret ovat täten alttiita yrittämään itsemurhaa "lopettaakseen" kärsimyksensä. Itselläni on masennus (välillä enemmän, välillä vähemmän) ja ahdistushäiriö minulla on ollut aina. Näiden asioiden kautta olen tutustunut moniin muihin masentuneihin, psykooseista kärsiviin jne. Voin kertoa, että kaikesta voi selvitä. Vaikka et kokisi olevasi sairas, niinkuin välillä sanot, niin sairaudesta sinun synkissä ajatuksissasi on kyse. Sinun olisi löydettävä keino, jolla voisit ajatella vähemmän esimerkiksi sinut hylänneitä ihmisiä ja enemmän sitä, millaisia ihmisiä tulevaisuudessa tapaat ja millaisen elämän haluat itsellesi. Elämässä ei ole kyse menneisyydestä. Jos olet siinä tilanteessa että koet, ettei sinulla ole enää mitään menetettävää, niin sinun kannattaa tarttua kaikkeen mikä saattaisi johtaa parempaan. Voisitko lähteä esimerkiksi ulkomaille, täysin uusiin ympyröihin, ainakin hetkellisesti pois kaikesta vanhasta? Esim. Allianssi-niminen yhdistys järjestää Suomessa nuorille vapaaehtoistöitä, kielikursseja, työpaikkoja ja aupair-juttuja kaikkialle maailmaan. Keston saa valita itse, eivätkä ne ole kovin kalliita. Voit olla poissa esimerkiksi vain kuukauden tai pari. Uskon, että vaikka olet kuinka masentunut, niin sinustakin saattaisi tuntua hyvältä auttaa esimerkiksi kilpikonnia tai muita uhanalaisia lajeja joita järjestöjen kautta pääsee auttamaan. Se saattaisi tuoda vastapainoa niille hyödyttömyyden tunteille, joita koet. Tiedän kokemuksesta. Ja esimerkiksi uuden kielen oppiminen, yksin pärjääminen, täysin uudet maisemat yms. toisivat varmasti pystyvyyden tunnetta, jonka pohjalta voisit rakentaa uutta elämää. Lämmin ilmastokin olisi plussaa. Pimeys ja kylmyys täällä Suomessa vetävät serotoniini-tasot todella matalaksi. Kaikkea hyvää sinulle
VastaaPoistaSieltä tulikin juuri ne asiat, joiden takia mä täällä vielä olen. En todellakaan haluaisi tehdä sitä läheisilleni ja myös pelkään epäonnistumista todella paljon, ilman näitä mä olisin lähtenyt jo aikoja sitten. Ja samalla kuitenkin se ainoa asia, jota haluaisin tässä maailmassa tehdä ja olla, tuntuu mahdottomalta, niin usein on pirun vaikeaa keksiä mun olemassaololle mitään tarkoitusta. Siispä kidun täällä muiden takia, itsestäni (kuten sanoitkin) en oikein jaksa enää välittää... ulkomaille lähtökin tuntuu melko isolta päätökseltä ja niitä mun on nykyään mahdoton tehdä, joten se tuskin tulee toteutumaan. Kiitos :)
PoistaOlenkin miettinyt mitä sinulle kuuluu! En voi sanoa, että on mukava huomata että olet vieläkin tässä samassa meressä pyristelemässä kaikkea vastaan. Mutta voin sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu. Me kaikki tiedämme, ettemme ole täällä meidän itsemme takia, koska jokainen päivä tuntuu samalta. Mutta ne meille rakkaat ihmiset, ovat onnellisia siitä, että olemme selviytyneet taas yhden päivän lisää. Me olemme samassa veneessä, me olemme selviytyjiä, jotka eivät selviydy oman henkensä tähden, vaan jotka kamppailevat rakkaiden ihmisten takia! :D
VastaaPoistaMissä olet milayh? D:
VastaaPoistaMitä kuuluu?
Täällä mä vielä olen, hengissä, kai... Motivaatio kirjottamiseen on ollut aika pahasti hukassa ja toisaalta mulla ei ole mitään uutta kirjotettavaa. Yritän nyt kuitenkin kasata kokoon jonkinlaista postausta, jottei tämä blogi kuolisi ihan kokonaan :)
PoistaOlen eri anonyymi kuin edellinen, mutta samaa tiedustelen.
PoistaMissä menet ja mitä kuuluu tällä hetkellä?
Voimia sinulle vastauksestasi riippumatta :)