Still alive

Oon taas ollut aika pitkään hiljaa. Haluaisin niin kirjoittaa kaikesta, mutta tuntuu etten omaa sitä taitoa enää. En saa mitään ajatuksia tekstin muotoon. Kuinka voin kirjoittaa siitä, mitä tunnen, kun en itsekään tiedä mitä tunteita nämä ovat. Ja kun usein musta tuntuu, etten tunne oikein yhtään mitään. Ei millään ole oikein mitään väliä, ainoa asia, josta välitän, on se miten haluaisin olla aina vain laihempi. Vielä vähän. Ja sen jälkeen ehkä vielä ihan vähän. Tätä jatkuu loputtomiin.

Tuntuu, että mä oon tyhjä sisältä. Kuollut. En tunne mitään, mikään ei liikuta mua. Mä vaan keskityn syömättömyyteen ja urheilemiseen. Mä oon jättänyt kaiken sokerin pois mun ruokavaliosta. Ja oikeestaan aika paljon kaikkea muutakin. Tai no, lupasin itselleni yhden päivän, korkeintaan viikon välein, jolloin saan syödä mitä huvittaa. Se päivä olis ollut jo eilen, mutta yllättäen en siltikään syönyt kovin paljoa mitään. Tänään sama juttu, söin vähän ja kävin kaksi kertaa lenkillä sen toivossa, että paino olisi huomenaamulla taas vähemmän. Mun ei edes tee mieli syödä mitään. Varsinkin kaikki makea ja rasvainen on äärimmäisen ällöttävää. Kyllä välillä heikottaa, on huono olo ja kädet tärisee, mutta ei se mua oikeestaan haittaa. Jos totta puhutaan, niin mä taidan nauttia tästä itseni kiduttamisesta. Sairasta.

En saa itsestäni tämän enempää ulos tänään, enkä nytkään kovin syvällisesti osannut kirjoittaa. Mutta yritän taas jossain vaiheessa ilmoitella itsestäni jotain, ja nytkin halusin vain kertoa että olen vielä toistaiseksi hengissä. Kiitos, ettette ole kadonneet vaikka oonkin ollut tosi hiljainen.